Aino Hiljanen ja Elsa Hämäläinen tekevät maalauksia Armi Hiljaselle.

Katri Mäenpää

Ulvila
28.3.2024 21.00

Kirppistapahtumasta eloa Nuorisoseurantalolle

Lintulaskenta kaavoitusta varten on harvinaista. Juha Virola arvelee, ettei Ulvilassa ole aiemmin tehty moista. Siksi hän halusi tulla myös itse paikalle katsomaan, miltä kevätmuutto vaikuttaa. Kuva: Sanna Jääskeläinen

28.3.2024 13.00

Kaa­voi­tus

Nyt lasketaan lintuja – Kevään aikana kartoitetaan muuttolintujen määrää pelloilla kaavoitusta varten

Metallimies Vesa Virta on vuosien työllä, ja omalla erityisosaamisellaan luonut menestyvän yrityksen.

28.3.2024 12.00

Yrit­tä­jyys

Karibiallakin tartutaan kaasmarkkulaiseen

Lankalauantaina syttyy jälleen pääsiäiskokko Naparannassa. Tapahtuma alkaa kello 12 ja kokko syttyy kello 13.

28.3.2024 8.35

Pää­si­äi­nen

Naparannassa syttyy pääsiäiskokko

Kolumnit
28.3.2024 8.28

Yh­teis­tä ai­kaa

Onko perheen yhteinen aika kadonnut?

Kolumnit
28.3.2024 8.28

Yh­teis­tä ai­kaa

Onko perheen yhteinen aika kadonnut?

Menovinkit
28.3.2024 8.10

Menoja pääsiäisen jälkeen

Menovinkit
28.3.2024 8.10

Menoja pääsiäisen jälkeen

FiilisKuva Marika Keitaanniemi

Mielipiteet
28.3.2024 8.10

Har­taus

Ehtoollisen yhteys

FiilisKuva Marika Keitaanniemi

Mielipiteet
28.3.2024 8.10

Har­taus

Ehtoollisen yhteys

Päiväkoti Metsätähden peruskorjaus oli Ulvilan viime vuoden suurimpia investointeja.

Jukka Vilponiemi

Ulvila
28.3.2024 8.05

Kun­ta­ta­lous

Viime vuosi oli Ulvilalle hyvä, mutta tiukempaa on luvassa

Maatilojen omistajanvaihdoksia halutaan lisää maaseudun elävöittämiseksi.

28.3.2024 0.00

Hankkeella haetaan maa- ja metsätalousyrittäjiä

26.3.2024 9.00

Ko­lum­ni

Onnellisten ihmisten Suomi

Kolumnit
26.3.2024 9.00

Ko­lum­ni

Onnellisten ihmisten Suomi

Kaskelotin vapaa-ajankeskus aamutuimaan.

Annina Lönnberg

Ulvila
22.3.2024 13.05

Kaskelotti on jälleen auki – Vakiväellä oli jo ikävä omaa halliaan

Palkintojenjakotilaisuuteen osallistuneet urheilijat yhteiskuvassa.

22.3.2024 0.00

Pal­ki­tut

Ulvila palkitsi nuoria urheilijoitaan

Liikesarjoja tarkastellaan hyvin yksityiskohtaisesti sormien asentoa myöten. Maisa Uusitalon parina on Emil Karma.

Mikko Aura

Ulvila
22.3.2024 0.00

Ta­ek­won­do

Maisa valitsi oikean tien

21.3.2024 16.00

Tek­ni­nen lau­ta­kun­ta

Siltojen perusparannuksiin ei rahaa kunnossapitoavustuksista

21.3.2024 15.00

Ke­sä­työt

Ulvila houkuttelee ”kesäinssejä” merkittävillä edulla

Kirjastovirkailija Riitta Haapio toi Kullaan kirjastosta kassikaupalla kirjoja Kaasmarkun kouluun, jotta oppilailla olisi mahdollisuus lainata niitä.

Sanna Jääskeläinen

Ulvila
21.3.2024 14.30

Lu­ke­mi­nen

Kirjasto saapuu kouluun

Pääkirjoitukset
21.3.2024 14.00

Vihdoin polskimaan

Pääkirjoitukset
21.3.2024 14.00

Vihdoin polskimaan

Kolumnit
21.3.2024 12.00

Ko­lum­ni

Tilastoista poimittuja

Kolumnit
21.3.2024 12.00

Ko­lum­ni

Tilastoista poimittuja

Seniorikiertueen tilaisuus veti Santran täyteen tiistaina.

Heli Kokko

Ulvila
21.3.2024 7.00

Pal­ve­lut

Santra jatkaa – isäntä ja paikka vaihtuvat

Ulvilassa talvisodan päättymisen muistotilaisuudessa oli runsaasti yleisöä. Etualalla oikealla Ulvilan kunnallispolitiikan veteraanit Samuli Jokinen ja Matti Naskali.

Tal­vi­so­dan muis­to­ti­lai­suus:

Venäläisten kanssa tultava toimeen

Kullaalla toivotaan pyörätien kunnostamista mahdollisimman pian, jotta kylässä pääsee kulkemaan turvallisesti pyörällä, kävellen tai vaikkapa rullaluistimilla.

Pro Kullaa ry/Eveliina Ojala

Mielipiteet
21.3.2024 0.00

Kan­na­not­to

Pro Kullaa toivoo Kullaan kevyen liikenteen väylän peruskorjaamista

Kieppi-oppimisympäristö on rakenteilla Ulvilaan. Kuvassa Tomi Lehtonen (vas.), Paula Haanpää, Laura Mäkelä, Pasi Kallioinen ja Kimmo Rosnell.

Jaana Kirkkala

Ulvila
21.3.2024 0.00

Kou­lu­tus

Kieppi-oppimisympäristö vauhdittaa vihreää siirtymää Sataedussa

20.3.2024 14.05

Me­no­vin­kit

Pääsiäisviikon monipuolinen ohjelma

Menovinkit
20.3.2024 14.05

Me­no­vin­kit

Pääsiäisviikon monipuolinen ohjelma

Uimahallin ovet avautuvat perjantaina.

Uimahallin ovet avautuvat perjantaina.

Jukka Vilponiemi

Ulvila
20.3.2024 13.50

Uimahalli aukeaa perjantaina

Uimahallin ovet avautuvat perjantaina.

Uimahallin ovet avautuvat perjantaina.

Jukka Vilponiemi

Ulvila
20.3.2024 13.50

Uimahalli aukeaa perjantaina

Ulvila
16.3.2024 0.00

Vai­ku­ta!

Ulvila kysyy asukkailta mielipiteitä viestinnästä

Ulvila
16.3.2024 0.00

Vai­ku­ta!

Ulvila kysyy asukkailta mielipiteitä viestinnästä

Mielipiteet
15.3.2024 13.00

Har­taus

Odotus

Mielipiteet
15.3.2024 13.00

Har­taus

Odotus

Ulvilan vesitorniin ryhdytään kesän korvalla pumppaamaan vettä Porista.

15.3.2024 10.00

Vettä Porista Ulvilaan vappuun mennessä

15.3.2024 9.35

Ko­lum­ni

Tiedätkö missä lapsesi luuraa?

Kolumnit
15.3.2024 9.35

Ko­lum­ni

Tiedätkö missä lapsesi luuraa?

Menovinkit
15.3.2024 9.25

Me­no­vin­kit

Teatteri- ja konserttimatkoja

Menovinkit
15.3.2024 9.25

Me­no­vin­kit

Teatteri- ja konserttimatkoja

90-luvun Moskovassa katsotaan nukkeshow Kuklia, joka pilkkaa hallitusta. Kuvassa vasemmalta Anne Träskelin, Kati Pipinen, Ville Veneranta ja Tommi Virhiä

Antti Karpale

Ulvila
14.3.2024 18.00

Te­at­te­ri

Ulpun Kallis myrkky hämmästyttää ja jopa kauhistuttaa ajankohtaisuudellaan

Ulvilan keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalla Raimo Härmällä ja hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäellä on pian taas vaalitöitä, kun eurovaalit lähestyvät.

Ulvilan Seutu arkisto/Jukka Vilponiemi

Ulvila
14.3.2024 10.00

Ulvilassa valmistaudutaan jo eurovaaleihin

Joutsijokena jatkuvan Kaasmarkunjoen iso kalojen nousuesteiden poisto oli Leineperin padon ohitus kalatien avulla.

Ulvilan Seutu arkisto/Jukka Silvast

Ulvila
13.3.2024 0.00

Harjunpäänjoki hioutuu hiljalleen helmeksi

Kuva: Jukka Vilponiemi

Ulvila
12.3.2024 15.50

Alu­e­hal­li­tuk­sen pää­tök­siä

Ulvilan vuodeosasto siirtyy Satasairaalaan

Noin 30 kilometriä takana hiihtoa Satakuntalaisen Osakunnan jäsenillä, kun he pysähtyivät Kokemäellä Korkeaojan tilalla päivällisellä ja kakkukahvilla.

8.3.2024 9.00

Satakuntalaisen osakunta hiihti Ulvilasta Säkylään

Petteri Ahosen valokuva näyttelyssä.

Petteri Ahosen valokuva näyttelyssä.

Petteri Ahonen

Ulvila
8.3.2024 0.00

Kirjastossa avautui media-alan opiskelijoiden valokuvanäyttely

Valtatie 11:n edunvalvontaryhmien toimenpidesuunnitelma esiteltiin eduskunnassa.

7.3.2024 17.00

Pori - Tampere -valtatien kehittämiseen toimenpidesuunnitelma julkistettu

Ulvilan Kaskelottiin ja uimahalliin aletaan ensi vuonna suunnitella perusparannusta.

Ulvilan Kaskelottiin ja uimahalliin aletaan ensi vuonna suunnitella perusparannusta.

Jukka Vilponiemi

Ulvila
7.3.2024 14.15

Uusi liikuntahalli, Kaskelotin peruskorjaus ja Koskin liikuntasali – liikuntapaikkojen kehittämisessä pohdittavaa

7.3.2024 14.05

Liikkumaan!

Pääkirjoitukset
7.3.2024 14.05

Liikkumaan!

Energiaratkaisuiltaan edistyksellisen talon vuotuinen sähkönkulutus on vain tuhannen kilowatin luokkaa.

Timo Savunen

Ulvila
7.3.2024 9.00

Aatteen tilalle tulikin aurinkoenergiaa

7.3.2024 0.00

Mie­li­pi­de

Vihreällä siirtymällä on hintansa

Mielipiteet
7.3.2024 0.00

Mie­li­pi­de

Vihreällä siirtymällä on hintansa