Ei kai se yl­lä­tyk­se­nä tul­lut, ei ai­na­kaan meil­le, jot­ka siel­lä päi­vit­täin ai­kaa vie­tim­me. Kul­laan mo­ni­pal­ve­lu­pis­teen Uns­can sul­keu­tu­mi­nen lo­pul­li­ses­ti. Sil­ti tun­tui kuin syk­sy oli­si al­ka­nut elo­kuun 30. päi­vä. Muis­tan hy­vin, kun si­sa­ruk­set kak­si­tois­ta vuot­ta sit­ten Uns­ca­na tun­ne­tuk­si tul­leen kah­vi- ja ruo­ka­pai­kan ava­si­vat. Muis­tan sen sik­si, et­tä olin kes­kus­sai­raa­las­sa ope­raa­ti­os­sa pa­ria päi­vää ai­kai­sem­min ja olin hoi­ta­van lää­kä­rin kans­sa so­pi­nut, et­tä pää­sen ko­tiin niin, et­tä eh­din ava­jai­siin. No, eh­din sit­ten kyl­lä myös päät­tä­jäi­siin­kin.

Uns­ca oli ky­län mo­ni­toi­mi­kes­kus. Kah­vin ja ruo­ka­pal­ve­lui­den li­säk­si pal­ve­lu­va­li­koi­ma täy­den­tyi vuo­sien mit­taan. Tuli maa­kun­nal­li­ses­ti­kin tun­net­tu veik­kaus­pis­te, mat­ka­huol­to­pal­ve­lut ja pos­ti. Har­vas­sa pai­kas­sa esi­mer­kik­si pos­tin pal­ve­lui­ta sai niin kat­ta­vas­ti kuin Uns­cal­ta, päi­vit­täin myös vii­kon­lop­pui­sin. It­se olen ko­ke­nut eri­tyi­ses­ti pos­ti­pal­ve­lui­den kaik­ko­a­mi­sen Ul­vi­laan Van­han­ky­län ah­taa­seen pos­ti­pis­tee­seen haas­ta­vak­si.

Asi­aa Uns­cal­la pu­hut­tiin vuo­sien mit­taan, jos­kus kii­vaas­ti­kin. Var­sin­kin aa­mu­pa­la­ve­rit oli­vat mon­ta ker­taa mai­nio start­ti päi­vän as­ka­rei­siin. Ju­tut kul­ki ja ky­lien ta­pah­tu­mat­kin päi­vi­tet­tiin sa­mal­la. Aa­mu­vir­kut nor­koi­li­vat kah­via jo hy­vis­sä ajoin en­nen avaa­mi­sai­kaa.

Uns­cal­la oli pal­jon va­ki­oa­si­ak­kai­ta, mut­ta hyvä si­jain­ti ja isom­mil­le­kin au­toil­le hy­vät lii­ken­ne­ti­lat toi­vat myös ohi­kul­ke­via poik­kei­li­joi­ta. Sa­moin eri­lai­set ra­ken­nus­hank­keet, joi­ta nii­tä­kin Kul­laal­la kui­ten­kin oli. Mut­ta sit­ten tuli ko­ro­na-ai­ka.

Van­hat ih­mi­set saat­ta­vat vie­lä­kin pu­hua ajas­ta en­nen so­tia. Mi­nul­le on erään­lai­nen las­ken­ta­pis­te ko­ro­na-ai­ka. En­nen sitä ja sen jäl­keen ta­pah­tu­mat. Ko­ro­na hil­jen­si tie­ten­kin myös Uns­can toi­min­ta­e­del­ly­tyk­siä eri­tyi­ses­ti ko­ro­nan ai­ka­na, mut­ta vai­ku­tus nä­kyi vie­lä tä­nä­kin päi­vä­nä. Kun ko­ro­nas­ta oli jo­ten­kin sel­vit­ty, is­ki ener­gi­ak­rii­si. Van­ha kiin­teis­tö oli läm­pö­huk­ka, ko­neet ja lait­teet pu­ri­vat jär­jet­tö­män kal­lis­ta säh­köä.

Kaik­ki yh­des­sä joh­ti­vat sit­ten elo­kuun vii­mei­sen per­jan­tain ta­pah­tu­miin. Ai­ka pa­hal­ta tun­tui seu­ra­ta mek­la­ri Ee­ro Ma­jan työs­ken­te­lyä, kun hän myi maa­il­mal­le Uns­can ir­tai­mis­ton. Sil­loin konk­reet­ti­ses­ti ta­ju­si, et­tei Uns­caa enää ole.

Oli­si­ko Uns­can pi­tä­nyt uu­dis­tua toi­min­taa jat­kaak­seen, olen miet­ti­nyt. Mo­ni­ta­hoi­nen ky­sy­mys, mut­ta ym­mär­rän myös toi­min­ta­e­del­ly­tyk­set. Eh­kä oli hyvä näin. Oli Uns­can ai­ka ja nyt on toi­nen ai­ka. Tu­lee mie­leen eräs ko­kous, jos­sa asi­at ryös­täy­tyi­vät täy­sin pu­heen­joh­ta­jan hal­lin­nas­ta. Ko­kouk­sen lo­puk­si hän kiit­ti ko­kous­vä­keä ja to­te­si, et­tei ko­kous nyt hy­vin men­nyt, mut­ta et­te te s ii­nä kyl­lä mi­nua juu­ri aut­ta­neet.

Eh­kä me­kään em­me. Mut­ta kii­tos Uns­can ajas­ta.

Esa Ahlq­vist