Kiitos uimataidosta lyhyen kesän Suomi!
On aika jännä juttu, että täällä Suomessa, jossa suurimman osan vuodesta sää on kylmä ja vesi jäässä uiminen on kuitenkin yleinen kansalaistaito, voisi sanoa, että suorastaan suomalaisten leipälaji.
Muistan vielä tarkan hetken lapsuudestani, kun opin uimaan. Se tapahtui suomalaisittain tropiikissa: kylpylässä muovipalmujen katveessa, ikkunoista näkyvän hankimaiseman ympäröimänä. Isä piti kiinni vyötäröltä, päästi irti, ja hirveästi räpiköiden pääsin eteenpäin parin metrin matkan. Olin tietenkin riemuissani, ja siitä lähtien joka yrityksellä etenin aina vähän pidemmälle.
Uimaan oppiminen ei kuitenkaan tapahtunut kuin taikaiskusta, vaan tuota hetkeä edelsivät lukemattomat vedessä pärskityt tunnit. Lapsuuden kesinä kaikkein hauskinta oli uiminen. Kylpyläreissut olivat harvinaista herkkua, yleensä uintiin luonnovesissä. Auringonpaisteessa ja kaatosateessa kelluteltiin järvessä neonvärisillä uimarenkailla, sukellettiin pohjasta simpukankuoria ja ihan vaan vietettiin aikaa vedessä aamusta iltaan. Kylmä ei ollut koskaan, saunassa käytiin nopeasti, jos oli pakko.
On aika jännä juttu, että täällä Suomessa, jossa suurimman osan vuodesta sää on kylmä ja vesi jäässä uiminen on kuitenkin yleinen kansalaistaito, voisi sanoa, että suorastaan suomalaisten leipälaji. Jo kolmen kuukauden ikäiset pallerot viedään viikoittain vanhempiensa kanssa täpötäysiin vauvauintiryhmiin. Veteen totutaan ja totutetaan hyvin perusteellisesti syntymästä lähtien. Uiminen jatkuu kouluiässä osana perusopetusta. Vielä elämän ehtoopuolellakin vesiliikunta on supersuosittu senioriliikunnan muoto.
Suomessa arvostetaan uimista vapaa-ajan tekemisenä ja täällä on nähty vaivaa kansalaisten uimataidon eteen. Uimahalleja on Suomessa pilvin pimein. Ne ovat suhteellisen edullisia ja kaikille avoimia. Samoin hoidettuja, yleisiä uimarantoja on tuhansien järvien maassa paljon. Tänä kesänä se olikin erityisen ihanaa, sillä kulunut heinäkuu oli niin läkähdyttävä, että uimaranta oli käytännössä ainoa kuviteltavissa oleva vapaa-ajantekeminen ulkosalla.
Hauskuuden lisäksi ja oikeastaan ennen kaikkea uimataito on turvallisuuskysymys. Valmista ei suinkaan ole, vaan vielä on paljon tehtävää. Tänä kesänä on korostunut se näkökulma, että uimapaikoissa kävijöiden joukko muuttuu monikulttuurisemmaksi, eikä kaikilla ole ollut yhtä hyvää mahdollisuutta harjoitella uimista ja vedessä toimimista lapsuudesta asti. Voisi olettaa, että silloin myöskään veden vaarat eivät ole tuttuja. Yleisesti Suomessa puhutaan lasten uimataidon heikkenemisestä ja ikääntyneiden lisääntyneistä hukkumisista. Lisäksi alkoholinkäytöllä on osuutensa liian monessa hukkumistapauksessa. Oli syy mikä tahansa, hukkumisuutiset ovat aina kamalaa luettavaa. Ja tänä kesänä niitä on niin paljon, että välillä aivan silmiä särkee uutisvirtaa selatessa.
Vielä aikuisenakin olen sitä mieltä, että Suomen kesässä parasta ovat puhtaat järvet, joissa voi uida jokamiehen oikeudella. Olo on kuin toisessa maailmassa, kun vetelee rauhallista rintauintia tyynellä, kimaltavalla järvellä, jonka pinnasta heijastuvat valkoiset pilvet.
Toivottavasti uimataito ja kaikille avoimet uimapaikat ovat asioita, joihin Suomessa panostetaan myös tulevaisuudessa. Ja toivottavasti tuon tärkeän kansalaistaidon oppimiseen luodaan lisää mahdollisuuksia myös erilaisista taustoista tuleville.
Pauliina Vilpakka
Toimittaja
