Kun ku­peit­te­ni he­del­mä Lot­ta il­mot­ti, et hank­kii koi­ran, olin vähä ih­mees­sä­ni, et mist ny tuu­lee. Ko ky­syi mitä ro­tuu o aa­tel­lu, ni oli kuu­lem­ma teh­ny net­tii ky­se­ly ja mop­si oli su­a­si­tus. Mää Ih­met­te­li, et mite se ny sil­lai. Puus­kut­ta­vii, ku­ar­saa­vii , li­ha­vii ja lais­koi. Täm­mö­ne mi­ä­li­ku­va mul oli. Ja ole kyl sitä mi­ält, et o hyvä asia, et ro­tuu o läh­ret­ty ke­hit­tää nii, et sitä ku­a­noo olis enäm­pi.

Mut lik­ka piti pääs ja ot­ti mus­ta poi­ka­mop­si. Ni­meks tuli Kari. Ko Lot­ta sit läh­ti reis­suu, tuli Kari meil ja mää oli heti myy­ty. Niit­te lu­an­ne o vei­kee. Ki­voi, sö­pöi , mut us­ko­mat­to­ma päs­sei, ko o jo­tai päät­tä­ny. Vai­mo ihas­tu viä enem­pi ja ko Kari ha­et­tii ko­tii, ni al­ko pu­hu­mi­ne omast mop­sist. Mää lu­pa­si mi­ät­tii, mut ei kes­tä­ny kau­aa ko tuli teks­ti­vi­äs­ti mul töi­hi. Siin luki ” tili meni , mop­si tuli ” Sen ni­meks tuli Rau­ha.

Kulu vähä ai­kaa, no Lo­tal tuli toi­ne. Se nimi o Ta­pio. Ja meil ti­ä­tys­ti pe­rää kans. Se on Lem­pi. Eli su­kuu kuu­luu ny Kari-Ta­pio , Rau­ha-Lem­pi. Ne o kaik­ki sport­ti mo­poi. Tiu­kas kun­nos ja ju­ak­see ki­lo­met­ri­tol­kul hen­käs­ty­mä­ti.

Mut ko jok­ku väit­tää, et koi­ril o oma lu­an­tees ja niit voi pei­lat ih­mi­siin­ki, ni tot­ta o. Kari ku­vit­te­lee ole­vas joku al­fau­ros ja o ka­teel­li­ne ko mikä. Jos mää ala pai­jaa Tap­saa ni tämä ha­kee hu­a­mi­oo kei­nol mil hy­väns. Ker­ra meni keit­tiö pöy­räl ja vään­si tor­tu sii­he. Hu­a­mi­oo tuli kyl ja ko se len­si pi­hal ni se mö­köt­ti ja tui­jot­ti la­si­o­ve ta­kan ko pa­ras­ki mart­tyy­ri.

Tap­sa taas o hönö. Vähä pi­hal koko aja ja Kari yrit­tää pai­naa sitä koko aja. Mut raja se on Tap­sa­ki sä­kis. Pari ker­taa oo näh­ny, ko se her­mos­tuu ja niit­taa Kari. Sit se o taas pit­kä ai­kaa sel­la­ne ta­ka­ri­vi Taa­vi. Kat­te­lee vaa ja ih­met­te­lee. Mää jo­ten­ki oo sii­he kou­kus. Rau­ha o rau­hal­li­ne ol­lu ain. Me­nee syr­jää ja an­taa Lem­pi vaik syär se ruu­at. O pak­ko kat­too pe­rää, et­tei nii käy.

Lem­pi o ko­he­lo. Jos se olis ih­mi­ne, ni joku di­ag­noo­si sil olis var­maa. Ja ker­kee. Sil­mä­la­sit ja kor­va­na­pit o mult pis­tä­ny pa­rem­pii ham­pai­siin.

Mut kai­kist mää tyk­kää iha kau­hees­ti vaik mää ain sa­noi, et­tei meil kos­kaa koi­raa tuu. On ne jo­ten­ki te­ra­peut­ti­sii ko ne tu­lee kai­na­loo. Ja jos­kus rai­vos­tut­ta­vii.

Vii­meks pari viik­koo sit kävi vel­jek­sil Lota luan nii, et­tä oli men­ny vat­ta se­ka­si ja oli pääs­tet­ty kun­non läjä ma­tol. Lot­ta oli läh­te­ny jo­hon­ki ja jät­tä­ny ro­pot­tii­mu­ri py­ä­rii kämp­pää. Se oli sit kun­nol ve­rel­ly se läjä päält eres­ta­kas. Nu­a­ri rou­va oli sit pik­ka­se toh­keis­saa, mut kai se pe­se­mäl hoi­tuu seki.

Jyr­ki Le­pis­tö

Noor­mark­ku­lai­nen fy­si­o­te­ra­peut­ti ja pyö­räi­li­jä