Hil­jai­ses­sa yös­sä joki vir­ta­si ta­sai­ses­ti. Jaa­kob luu­li ole­van­sa yk­sin, mut­ta joku tart­tui hä­neen. Joen ran­nal­la al­koi koko yön kes­tä­vä pai­ni tun­te­mat­to­man mie­hen kans­sa. Pai­nin ai­ka­na Jaa­ko­bin lonk­ka nyr­jäh­tää. Aa­mun sa­ras­ta­es­sa tun­te­ma­ton pyy­si, et­tä Jaa­kob jo pääs­täi­si hä­net. Jaa­kob vas­ta­si: En pääs­tä si­nua, en­nen kuin siu­naat mi­nua. Pai­nin ai­ka­na Jaa­ko­bil­le sel­vi­si, et­tä pai­nin­kump­pa­ni oli it­se Ju­ma­la.

Yl­lät­tä­vään yöl­li­seen pai­niin jou­tu­nut Jaa­kob oli hy­vin ri­kas mies. Hän oli luo­nut omai­suu­ten­sa tyh­jäs­tä ja saa­nut suu­ren per­heen. Hän koki, et­tä me­nes­tys oli vain hä­nen omaa an­si­o­taan. Jaa­kob luot­ti it­seen­sä ja omiin voi­miin­sa. Hä­nen sy­dä­men­sä oli yl­pis­ty­nyt. Jaa­kob jou­tui Ju­ma­lan kou­luun, jos­sa Ju­ma­la ot­ti omat luu­lot pois ja val­mis­ti us­kol­le si­jaa.

Ju­ma­la las­keu­tui Jaa­ko­bin ta­sol­le ja tuli niin pie­nek­si, et­tä Jaa­kob pys­tyi pai­ni­maan hä­nen kans­saan. Ju­ma­la suos­tui pai­ni­maan koko yön. Hän an­toi Jaa­ko­bil­le ai­kaa, ei­kä käyt­tä­nyt voi­maa yh­tään enem­pää kuin tar­vit­tiin. Pit­kä pai­ni ku­lut­ti Jaa­ko­bia. Kaik­ki omat kei­not tu­li­vat käy­te­tyk­si.

Raa­ma­tun kie­les­sä yö edus­taa pel­koa ja epä­var­muut­ta, elä­män vas­toin­käy­mi­siä ja me­ne­tyk­siä. Näi­den pi­mei­den laak­so­jen läpi kul­kies­sa mei­dän kans­sam­me on ra­kas­ta­va Ju­ma­la. Ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä Ju­ma­la on lä­hel­lä. Sil­loin Ju­ma­la pi­tää lu­jas­ti kiin­ni. Jaa­kob oli Ju­ma­lan sy­lis­sä.

Kun lonk­ka me­nee si­joil­taan, Jaa­kob jou­tuu mah­dot­to­muu­den eteen. Hän ei enää hal­lit­se ti­lan­net­ta. Hä­nes­tä tu­lee ar­moa ja siu­naus­ta tar­vit­se­va. Hän pyy­tää: En pääs­tä si­nua, el­let siu­naa mi­nua.

Jaa­ko­bin hen­gel­li­nen voit­to kul­ki in­hi­mil­li­sen tap­pi­on kaut­ta. Jaa­ko­bis­ta tuli ar­mon­ker­jä­läi­nen, joka pyy­si Ju­ma­lan siu­naus­ta ja sai sen. Ju­ma­la nos­ti hä­net kun­ni­a­pai­kal­le. Us­kon kaut­ta omis­te­taan Kris­tuk­sen van­hurs­kaus. Ju­ma­la kun­ni­oit­taa sitä, joka us­koo.

Ju­ma­la siu­na­si Jaa­ko­bin ja Jaa­kob sai uu­den ni­men. Hä­nes­tä tuli Is­ra­el. Hän, joka pai­ni Ju­ma­lan ja ih­mis­ten kans­sa ja voit­ti. Jaa­kob sa­noi: Olen näh­nyt Ju­ma­lan kas­vois­ta kas­voi­hin. Jaa­ko­bis­ta tuli muut­tu­nut mies, nöy­rä Ju­ma­lan edes­sä ja lem­peä lä­him­mäi­si­ään koh­taan.

Au­rin­gon nous­tes­sa Jaa­kob jat­koi mat­kaan­sa on­tu­en, mut­ta on­nel­li­se­na. (1.Moos. 32)

Juk­ka Kek­ki

seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Noor­mar­kun seu­ra­kun­ta