Tä­hän men­nes­sä var­maan jo­kai­nen meis­tä on jos­sain muo­dos­sa tör­män­nyt te­ko­ä­lyyn. Se ujut­taa nok­ke­lat näp­pin­sä mel­kein min­ne ta­han­sa. Te­ko­ä­lyn huo­maa­mi­nen vaa­tii me­di­a­lu­ku­tai­toa ja har­jaan­tu­mis­ta. So­si­aa­li­sen me­di­an kuva saat­taa ol­la täy­sin te­ko­ä­lyn luo­ma. Enää ei ole kyse pel­käs­tään ran­kas­ti kä­si­tel­lyis­tä, to­del­li­sis­ta va­lo­ku­vis­ta. Saa­ma­si kir­je saat­taa ol­la te­ko­ä­lyn kir­joit­ta­ma. Mi­hin voim­me enää luot­taa? Tär­kein ky­sy­mys kuu­luu, voim­me­ko koh­ta luot­taa omiin tai­toi­him­me tai yli­pää­tään it­seem­me?

Maa­il­ma tek­nis­tyy kai­kin ta­voin. “En­nen van­haan” apua eri ti­lan­tei­siin saa­tiin ko­din kir­ja­hyl­lyn tie­to­sa­na­kir­jois­ta. Sitä en­nen tie­to kul­ki pe­ri­mä­tie­to­na su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Jos oi­kein pit­käl­le ha­lu­taan men­nä, niin tie­to saa­tiin kai­vol­ta ha­kies­sa vet­tä! Tä­män päi­vän ih­mi­nen saa tar­vit­se­man­sa tie­don se­kun­nis­sa ha­lu­tes­saan. Kuka on Kuu­ban pre­si­dent­ti? Sata vuot­ta sit­ten vain ani har­va ta­van tal­laa­ja tai ris­ti­kon täyt­tä­jä oli­si sen tien­nyt. Nyt jopa ai­van pie­ni lap­si saa tie­don - se­kun­nis­sa. Tie­toa voi ha­kea esi­mer­kik­si sa­ne­le­mal­la, eli pu­he­ha­kua käyt­tä­mäl­lä, el­lei kir­joi­tus­tai­toa ole. Verk­ko­kaup­po­jen chat­tien “asi­a­kas­pal­ve­li­jat” neu­vo­vat shop­pai­li­jaa, vaik­ka to­del­li­suu­des­sa työ­tä hoi­taa ro­bot­ti. Kau­pas­sa it­se­pal­ve­lu­kas­sa kor­vaa niin ikään ih­mi­sen. Vaik­ka ih­mis­ten te­ke­mä työ on siis yhä enem­män uhat­tu­na, tek­nii­kan hyö­dyn­tä­mi­nen tuot­taa par­hail­laan myös elä­määm­me mer­kit­tä­väs­ti hel­pot­ta­via kek­sin­tö­jä. Di­a­bee­ti­kot voi­vat elää huo­let­to­mam­min älyk­kään in­su­lii­ni­pum­pun avul­la ja sy­dä­men­tah­dis­tin aut­taa, kun ko­neis­to jät­tää lyön­nin vä­lis­tä.

Kai­ken tek­no­lo­gis­tu­mi­nen saa kui­ten­kin myös ajat­te­le­maan, mitä ai­voil­lem­me ja on­gel­man­rat­kai­su­ky­vyl­lem­me käy? Olem­me­ko men­neet riit­tä­vän pit­käl­le, mis­sä koh­taa oli­si jo tar­peen jar­rut­taa? En­tä jos jo­nain päi­vä­nä net­tiin ei pää­se­kään tai na­vi­gaat­to­ri ei toi­mi. Osaam­me­ko pe­ril­le, mi­ten ma­ka­ro­ni­laa­tik­ko teh­tiin? Oli­si mie­len­kiin­tois­ta tie­tää, li­sään­ty­vät­kö muis­ti­sai­rau­det tu­le­vai­suu­des­sa, kun em­me käy­tä pää­täm­me. Tur­vaam­me sii­hen, et­tä kaik­ki tie­to on ulot­tu­vil­lam­me jat­ku­vas­ti. Vie­lä muu­ta­mia vuo­si­kym­me­niä sit­ten kyse oli vi­at­to­mis­ta tas­ku­las­ki­mis­ta ja mel­ko al­keel­li­sis­ta tie­to­ko­neis­ta. Sil­loin oli pak­ko osa­ta ker­to­tau­lu ja ja­ko­kul­ma. Oli tär­ke­ää osa­ta so­vel­taa ai­em­min op­pi­maan­sa.

Ih­mis­suh­de­tai­to­ja­kaan ei enää tar­vit­se op­pia, vaan voit ky­syä te­ko­ä­lyl­tä vink­ke­jä, mi­ten rat­kai­set rii­dat. Mi­ten saan an­teek­si, mi­ten voin le­py­tel­lä suu­tut­ta­ma­ni ih­mi­sen? Ku­kaan ei täs­sä vai­hees­sa osaa sa­noa, mitä tek­nii­kan ke­hit­ty­mi­nen pit­käs­sä juok­sus­sa meil­le te­kee. Jää­kö ti­laa omal­le ajat­te­lul­le ja mie­li­ku­vi­tuk­sel­le?

Tä­mä­kin ko­lum­ni kir­joi­tet­tiin kah­des­sa eri osoit­tees­sa sa­maa, re­aa­li­a­jas­sa päi­vit­ty­vää tie­dos­toa tui­jot­ta­en. Toi­saal­ta, näin kak­si ruuh­ka­vuo­sia elä­vää per­hee­näi­tiä sai­vat taas kä­te­väs­ti pää­tök­seen yh­den pro­jek­tin. Tek­no­lo­gi­as­sa on siis to­del­la pal­jon hy­vää, mut­ta myös to­del­la pal­jon huo­noa. Ol­laan­ko ta­sa­pai­nos­sa ja en­nen kaik­kea, mi­hin suun­taan me­nos­sa?

El­li­noo­ra Toi­va­nen, Eve­lii­na Oja­la

Kul­laa