Vii­me per­jan­tai­na vie­tet­tiin Fran­cis­cus As­si­si­lai­sen päi­vää. Fran­cis­cus oli nuo­re­na ri­kas ja eli mu­ka­vas­ti. Hän kui­ten­kin ha­lu­si aut­taa mui­ta, eri­tyi­ses­ti köy­hiä ja sai­rai­ta. Sik­si hän luo­pui omai­suu­des­taan ja al­koi elää yk­sin­ker­tai­ses­ti. Fran­cis­cus pe­rus­ti ryh­män, jota kut­su­taan fran­sis­kaa­neik­si. He aut­ta­vat edel­leen köy­hiä ja sai­rai­ta ym­pä­ri maa­il­maa.

Fran­cis­cuk­sen tun­ne­tuin ru­kous al­kaa sa­noil­la: "Va­pah­ta­ja, tee mi­nus­ta rau­ha­si vä­li­kap­pa­le..." Tämä ru­kous on ajan­koh­tai­nen myös nyt, kun maa­il­mas­sa on pal­jon so­tia.

Ru­kous kir­joi­tet­tiin noin 800 vuot­ta sit­ten. Tä­hän vä­liin on mah­tu­nut mo­nia so­tia. Us­kon, et­ten ole ai­noa, joka ko­kee, et­tei ih­mis­kun­ta ole op­pi­nut mi­tään vä­ki­val­lan jär­jet­tö­myy­des­tä. Jee­sus opet­ti rak­kau­des­ta ja an­teek­si­an­nos­ta, ja Paa­va­li ke­hot­ti mei­tä elä­mään rau­has­sa kaik­kien kans­sa.

Maa­il­ma on täyn­nä konf­lik­te­ja. So­dat, vä­ki­val­ta ja eri­ar­voi­suus ai­heut­ta­vat kär­si­mys­tä mil­joo­nil­le ih­mi­sil­le. Näis­sä olo­suh­teis­sa Fran­cis­cuk­sen sa­noi­hin on help­po sa­mais­tua. Kut­sun nyt mei­tä kaik­kia rau­han vä­li­kap­pa­leik­si. Vä­lit­tä­mään ym­pä­ril­lem­me rak­kau­den ja rau­han il­ma­pii­riä. Ru­koi­le­maan Fran­cis­cuk­sen ta­voin:

”Va­pah­ta­ja, tee mi­nus­ta rau­ha­si vä­li­kap­pa­le, niin et­tä sin­ne, mis­sä on vi­haa, toi­sin rak­kau­den, mis­sä louk­kaus­ta, toi­sin an­teek­si­an­non, mis­sä epä­so­pua, toi­sin yk­si­mie­li­syy­den, mis­sä ereh­dys­tä, osoit­tai­sin to­tuu­den, mis­sä epäi­lys­tä, aut­tai­sin us­koon, mis­sä epä­toi­voa, nos­tai­sin luot­ta­muk­seen, mis­sä pi­meyt­tä, loi­sin si­nun va­lo­a­si, mis­sä su­rua, vi­rit­täi­sin ilon ja loh­du­tuk­sen…” Fran­cis­cus As­si­si­lai­nen.

Yh­des­sä voim­me ra­ken­taa maa­il­maa, jos­sa rau­han sie­me­net itä­vät ja kas­va­vat.

Ta­ne­li Nur­men­nie­mi

Di­a­ko­ni