Ai­koi­naan sa­not­tiin, et­tä leik­ki on lap­sen työ­tä. Se on vii­me ai­koi­na vä­hän unoh­tu­nut ja mo­nas­ti huo­maa­kin, et­tä las­ten mie­li­ku­vi­tus ei eh­kä­pä tuo­ta enää yh­tä pal­jon uu­sia maa­il­mo­ja tai ym­pä­ris­tö­jä, joi­ta ai­em­min. Ai­na­kin 1980-lu­vul­la las­ten leik­kiin ei vält­tä­mät­tä kuu­lu­nut hie­no­ja le­lu­ja, vaan lei­kit saa­tiin ai­kaan al­ku­kan­tai­sil­la­kin vä­li­neil­lä, ei nyt sen­tään ihan kä­py­leh­mil­lä, mut­ta sin­ne suun­taan. Van­hois­ta nu­ken­rat­tais­ta sai tuu­naa­mal­la vaik­ka­pa ala­mä­ki­au­ton ja met­säs­sä so­pi­vas­ta ka­rah­kas­ta sai ai­kaan mie­kan ja hiek­ka­laa­ti­kol­la pys­tyi ra­ken­ta­maan ison­kin lin­noi­tuk­sen muu­ta­mal­la äm­pä­ril­lä ja la­pi­ol­la. Ai­ka ku­lui ja mie­li­ku­vi­tuk­sen tuot­tee­na syn­tyi vaik­ka mitä ih­meel­li­syyk­siä, joi­ta on ol­lut ai­kui­se­na mu­ka­va muis­tel­la ka­ve­rei­den kans­sa, sa­mal­la on var­mas­ti tul­lut opit­tua asi­oi­ta ihan huo­maa­mat­taan.