Pau­lii­na Vil­pak­ka

17-vuo­ti­aan ita­li­a­lai­sen Mat­teo Al­bo­re­on toi Suo­meen vaih­to-opis­ke­li­jak­si tai­de­har­ras­tus. Hän ra­kas­taa maa­laa­mis­ta, ja aja­tuk­se­na oli, et­tä Suo­mes­ta löy­tyi­si kau­nii­ta mai­se­mia maa­lat­ta­vak­si. Mar­ras­kuun har­mau­des­ta hän ei niin vä­li­tä, mut­ta saa­pui Suo­meen on­nek­si elo­kuus­sa, kun vie­lä oli ke­säis­tä. Eri­tyi­ses­ti Mat­teo pi­tää me­res­tä ja me­ri­mai­se­mis­ta esi­mer­kik­si Re­po­saa­res­sa, Yy­te­ris­sä ja Tu­rus­sa. Jou­lu­kuus­sa hän läh­tee tu­tus­tu­maan poh­joi­sem­piin mai­se­miin La­pis­sa ja Poh­jois-Nor­jas­sa.

– Ko­ti­kau­pun­ki­ni on me­ren ran­nal­la, jo­ten meri on osa mi­nua, Mat­teo ker­too.

Mat­teo on ko­toi­sin Ete­lä-Ita­li­as­ta Pug­li­an alu­eel­ta, jos­sa asuu suun­nil­leen sa­man ver­ran ih­mi­siä, kuin koko Suo­mes­sa yh­teen­sä. Hä­nen ko­ti­kau­pun­kin­sa on 60 000 asuk­kaan Trani. Mat­te­on ko­ti­seu­dul­la on par­hail­laan­kin yli pa­ri­kym­men­tä as­tet­ta läm­min­tä. Vet­tä sa­toi vii­mek­si tou­ko­kuus­sa ja lun­ta hän on näh­nyt ko­ti­kau­pun­gis­saan yh­den ker­ran ol­les­saan kol­me­vuo­ti­as.

Matteon siveltimistä ja kynistä syntyy paitsi kauniita maisemia, myös muun muassa sarjakuvia. Kuvat: Pauliina Vilpakka

Suo­ma­lais­ta kou­lun­käyn­tiä Mat­teo ku­vai­lee pal­jon ren­nom­mak­si kuin Ita­li­as­sa. Hän opis­ke­lee tie­de­pai­not­tei­ses­sa lu­ki­os­sa, jos­sa on 800 op­pi­las­ta. Ita­li­as­sa lu­kio kes­tää vii­si vuot­ta ja kou­lua käy­dään kuu­te­na päi­vä­nä vii­kos­sa maa­nan­tais­ta lau­an­tai­hin. Kuu­den tun­nin kou­lu­päi­viin mah­tuu vain yk­si vii­den mi­nuu­tin tau­ko kes­kel­lä päi­vää, kou­lu­ruo­kai­lua ei ole ja läk­sy­jä tu­lee pal­jon.

– Vaik­ka tääl­lä kou­lu on ren­nom­paa, sil­ti tääl­lä­kin op­pii. Ja opet­ta­jil­ta saa pal­jon apua, Mat­teo poh­tii.

Suo­ma­lais­ta jou­lua Mat­teo odot­taa in­nol­la. Hä­nen ko­ti­seu­tun­sa on ka­to­li­nen ja jou­lu on hy­vin tär­keä juh­la. Jou­lu­pe­rin­tei­siin kuu­lu­vat jou­lu­kuu­si ja lah­jat ku­ten Suo­mes­sa­kin. Tär­kei­tä pe­rin­tei­tä ovat tie­ten­kin myös hyvä ruo­ka ja eri­tyi­ses­ti pe­rin­teik­käät jou­lu­lei­von­nai­set. Mat­te­on per­hees­sä suu­ri, ko­to­na val­mis­tet­tu jou­luil­lal­li­nen kes­tää jopa noin 3-4 tun­tia. Kes­kiy­öl­lä per­he kier­tää kynt­ti­löi­den kans­sa naa­pu­rien ovil­la jou­lu­lau­lu­ja lau­la­en.

Matteo Alboreon tekemä maalaus, joka esittää hänen pikkusiskoaan.

En­nen Suo­meen saa­pu­mis­taan Mat­teo tie­si Suo­mes­ta jou­lu­pu­kin, joka asuu La­pis­sa, re­von­tu­let, Hel­sin­gin sekä kyl­myy­den. Hän myös tie­si, et­tä suo­ma­lais­ten sa­no­taan ole­van ujo­ja, mut­ta on to­den­nut, et­tei en­nak­ko­kä­si­tyk­siin ole ai­na luot­ta­mis­ta.

– Mie­les­tä­ni tämä ei ole ol­len­kaan tot­ta. Se riip­puu ih­mi­ses­tä. On ih­mi­siä, jot­ka ei­vät ha­lua ju­tel­la, mut­ta myös nii­tä, jot­ka ha­lu­a­vat ja aut­ta­vat tu­tus­tu­maan kult­tuu­riin.

Kai­kes­ta huo­li­mat­ta suo­ma­lais­ten kä­si­tys yk­si­tyi­syy­des­tä pää­si kui­ten­kin vä­hän yl­lät­tä­mään ita­li­a­lais­nuo­ren.

– Tääl­lä ih­mi­set ovat yk­si­tyi­syy­teen tot­tu­nei­ta, mut­ta Ita­li­as­sa sitä ei ole ol­len­kaan ole­mas­sa. Per­he on ai­na yh­des­sä. Jos ha­lu­ai­sit yk­si­tyi­syyt­tä Ita­li­as­sa, se tar­koit­tai­si sitä, et­tet ha­lu­ai­si ol­la yh­des­sä tois­ten kans­sa. Ja me olem­me ai­na tois­tem­me kans­sa ja pu­hum­me toi­sil­lem­me.

Ita­li­as­sa edes jul­ki­ses­sa lii­ken­tees­sä ei ole kos­kaan hil­jais­ta, sil­lä ih­mi­set pu­hu­vat myös ven­to­vie­rai­den kans­sa. Suo­mes­sa Mat­te­os­ta tun­tui en­sin sul­keu­tu­neel­ta, et­tä bus­si­py­sä­kil­lä ih­mi­set sei­so­vat muu­ta­man met­rin pääs­sä toi­sis­taan, ei­vät­kä pu­hu­neet toi­sil­leen. Sit­tem­min Mat­teo on op­pi­nut myös ar­vos­ta­maan yk­si­tyi­syyt­tä, ja pi­tä­mään sii­tä.

Suo­mes­sa hän on op­pi­nut myös ”si­sun” mer­ki­tyk­sen.

– Se on kau­nis sana, joka tar­koit­taa sin­ni­käs­tä vai­keuk­sien voit­ta­mis­ta.

Suomalaisen koulunkäynnin Matteo kokee rennommaksi kuin Italiassa.

Vaih­to-op­pi­laak­si läh­te­mi­nen on Mat­te­on mie­les­tä ol­lut vai­van ar­vois­ta.

– Kou­lus­sa opi­taan asi­oi­ta, ku­ten ma­tik­kaa ja kir­joit­ta­mis­ta. Okei, se on tar­peel­lis­ta. Mut­ta ai­ka vaih­to-op­pi­laa­na on elä­män­kou­lua: mi­ten luo­daan kes­kus­te­lua ja tu­tus­tu­taan uu­siin ih­mi­siin. Se myös an­taa uut­ta nä­kö­kul­maa asi­oi­hin.

Mat­teo poh­tii, et­tä vaih­to-opis­ke­lu­maal­la ei si­nän­sä ole vä­liä. Ko­ke­mus voi ol­la yh­tä hyvä mis­sä vain, kos­ka se on ai­na eri­lai­nen kuin ko­to­na. Hän kan­nus­taa mui­ta vaih­to-opis­ke­li­joi­ta ole­maan ulos­päin suun­tau­tu­nei­ta ja ko­kei­le­maan en­nak­ko­luu­lot­to­mas­ti uu­sia asi­oi­ta.

– Jos alat sa­noa ei, et voi ko­kea isän­tä­maa­si to­del­lis­ta kult­tuu­ria. Yri­tä ko­kea mah­dol­li­sim­man pal­jon, kos­ka jos et tee sitä sen puo­len vuo­den tai vuo­den ai­ka­na, et vält­tä­mät­tä kos­kaan saa uut­ta ti­lai­suut­ta.