70-luvulla ulvilalaisissa autotalleissa ja kellareissa harjoitteli toistakymmentä bändiä
Entiset bändinpojat Jaakko Aalto ja Jouko Alinen muistelevat Ulvila-rokin kulta-aikaa.
Pauliina Vilpakka
”70-luku oli selkeää ja suoraviivaista aikaa. Viikonlopun tapahtumat katsottiin torstain lehdestä. Konsertteja ja tansseja oli melkein joka kylässä ja seurantalossa. Ja lopuissa oli Bingo. Kylän ilmoitustaululta vielä varmistettiin löytyisikö jotain menoja ja bakkanaaleja, kuten luokkajuhlia, joiden järjestäjillä ei rahat riittäneet lehti-ilmoitteluun. Mentiin paikan päälle katsomaan, keitä muita on liikkeellä. Ja ostettiinpa pääsylippukin, jos viikkorahat riittivät. Seurantalon nurkan takana koettiin monenlaisia elämyksiä, joko vastakkaisen tai saman sukupuolen edustajan kanssa…
Ei ollut kännykkää, johon tuijottaa. Oltiin läsnä. Kotiintuloajasta muistutti vedettävä rannekello ja sitäkin pystyi itse siirtämään ajassa taaksepäin ja koittamaan, josko se riittäisi kotona perusteluksi myöhästymiselle. Television ääreen ei ollut kotona asiaa, sillä vanhemmat katsoivat uutisia, tai ”Heikkiä ja Kaijaa”. TV-lähetys loppui kokonaan jo kymmenen jälkeen.
Radiossa pyörinyttä Nuorten Sävellahja-ohjelmaa nauhoitettiin C-kasettinauhurilla.
Musiikki oli tärkeä osa vapaa-aikaa. Disko-sana oli tullut muotiin, mutta musiikista siellä eivät huolehtineet vinyyleitä pyörittävät levylässyt, vaan ihka oikeat bändit. Kuuluisat tai vasta aloittelevat. 70-luvun alussa syntyi koulun puukäsityötunneilla tai kodin puuverstaalla kitaroita. Joko omia luomuksia tai Tekniikan Maailman julkaiseman kitaranrakennusohjeen avulla tehtyjä. Raaka-aineena oli sitä mitä isältä sattui löytymään, lastulevystä alkaen. Varsi saattoi irrota isoveljen vanhasta akustisesta. Porista haettiin Osasävelestä tai Satakunnan Soitinkaupasta mikrofoni. Ostettiin myös plugireikä ja joskus jopa volumepotikka, jos rahat riittivät. Vahvistimena toimi olohuoneen putkiradio.
Lauantaina nauhoitettiin Nuorten Sävellahja-ohjelmaa C-kasetille. Lopun aikaa kelattiin nauhaa edestakaisin, ja kirjoitettiin sanoja ruutuvihkoon sekä etsittiin sopivia sointuja paikoilleen. Kesätyöpalkoilla päästiin sitten ostamaan ihan oikeita soittimia ja vahvistimia isommilta pojilta tai jopa musiikkikaupasta. Oi sitä juhlaa!”
Näin muistelee nuoruuttaan ulvilalainen Jaakko Aalto, joka oli Ulvila-rokin kulta-aikaan 70-luvulla teini, eli ”juuri sen ikäinen, kun rupesi kainalokarvat kasvamaan”. Aalto sekä kaverinsa Jouko Alinen soittivat omissa bändeissään, joita löytyi kaupungista parhaimmillaan toistakymmentä: Humboogie, Blue Sign, Diamond, Matchbox…
Aalto ja Alinen muistelevat, että bänditouhuun nuoria kannustettiin ihan kaupungin taholta. Tuo tuki henkilöityi silloiseen kulttuurisihteeriin Helena Höykinpuroon. Höykinpuro antoi bändien harjoitella koko vuoden Nuorisotalolla, jota kutsuttiin myöhemmin myös nimellä Sointula. Vastapalveluksena bändit esiintyivät kerran kesässä kaupungintalon pihassa Bändikatselmuksessa.
Suosikki-lehden välistä löytyvät julisteet olivat tärkeitä myös 70-luvun nuorille.
Nuorison idoleita olivat tuohon aikaan esimerkiksi Hurriganes ja Alvari Tuohitorvi, jotka kävivät keikallakin Ulvilan Nuorisoseuran talolla. Yleisöä oli niin paljon, että turvarajoitukset olisivat rikkoutuneet, jos niitä oltaisiin tiukasti valvottu.
Oman kylän bändeillekin löytyi Ulvilasta paljon keikkapaikkoja: Vanhassa Ulvilassa oli Toverimaja ja Työväentalo, Kullaalla Harjula ja niin edelleen. Keikkoja järjestivät urheiluseurat ja puolueet. Nuorten diskot ja rokmusiikki herättivät monenlaisia tunteita. Aalto ja Alinen muistavat, kuinka erään kerran paikalle ilmestynyt pappi onnistui tyhjentämään koko salin puhumalla ”yliäänimusiikista” ja synnistä.
Pitkät hiukset, collegetakit ja leveälahkeiset housut kuuluivat bändin poikien tyyliin. Yksi Aallon yhtyeistä, Gene otti tavaramerkikseen valkoiset tennarit. Jossain kohtaa he huomasivat, että ryhmä kylän tyttöjä käytti samanlaisia tennareita. Kävi ilmi, että Genellä oli oma faniklubi.
Nuorison idoleihin kuului aikanaan Hurriganes, joka kävi keikallakin Ulvilan Nuorisoseuran talolla.
Monen bändin tarina päättyi siinä kohtaa, kun sen jäsenille kävi kutsu armeijaan. Sen jälkeen opiskelu tai perhe-elämä vei aikuiseksi kasvaneiden rokkareiden ajan. Ulvilan bändikämpiltä muutama ponnisti pidemmällekin musiikin saralla, mutta suurelle osalle musisoiminen jäi harrastukseksi. Aallolle ja Aliselle musiikki on edelleen intohimo ja elämäntapa. Kaksikymmentä vuotta sitten he keräsivät Ulvila-rokin muistot näyttelyksi, ja halusivat nyt tehdä sen vielä kerran uudelleen.
Ulvila-Rok 70-luvulla on esillä Ulvilan Kirjaston Galleria Kuissa 22. helmikuuta asti. Soittimet, julisteet, levynkannet, pääsyliput, keikkailmoitukset ja valokuvat kertovat tarinaa ajasta, jolloin livemusiikki oli nuorisolle kaikki kaikessa.