Pau­lii­na Vil­pak­ka

”70-luku oli sel­ke­ää ja suo­ra­vii­vais­ta ai­kaa. Vii­kon­lo­pun ta­pah­tu­mat kat­sot­tiin tors­tain leh­des­tä. Kon­sert­te­ja ja tans­se­ja oli mel­kein joka ky­läs­sä ja seu­ran­ta­los­sa. Ja lo­puis­sa oli Bin­go. Ky­län il­moi­tus­tau­lul­ta vie­lä var­mis­tet­tiin löy­tyi­si­kö jo­tain me­no­ja ja bak­ka­naa­le­ja, ku­ten luok­ka­juh­lia, joi­den jär­jes­tä­jil­lä ei ra­hat riit­tä­neet leh­ti-il­moit­te­luun. Men­tiin pai­kan pääl­le kat­so­maan, kei­tä mui­ta on liik­keel­lä. Ja os­tet­tiin­pa pää­sy­lip­pu­kin, jos viik­ko­ra­hat riit­ti­vät. Seu­ran­ta­lon nur­kan ta­ka­na ko­et­tiin mo­nen­lai­sia elä­myk­siä, joko vas­tak­kai­sen tai sa­man su­ku­puo­len edus­ta­jan kans­sa…

Ei ol­lut kän­nyk­kää, jo­hon tui­jot­taa. Ol­tiin läs­nä. Ko­tiin­tu­lo­a­jas­ta muis­tut­ti ve­det­tä­vä ran­ne­kel­lo ja si­tä­kin pys­tyi it­se siir­tä­mään ajas­sa taak­se­päin ja koit­ta­maan, jos­ko se riit­täi­si ko­to­na pe­rus­te­luk­si myö­häs­ty­mi­sel­le. Te­le­vi­si­on ää­reen ei ol­lut ko­to­na asi­aa, sil­lä van­hem­mat kat­soi­vat uu­ti­sia, tai ”Heik­kiä ja Kai­jaa”. TV-lä­he­tys lop­pui ko­ko­naan jo kym­me­nen jäl­keen.

Radiossa pyörinyttä Nuorten Sävellahja-ohjelmaa nauhoitettiin C-kasettinauhurilla.

Mu­siik­ki oli tär­keä osa va­paa-ai­kaa. Dis­ko-sana oli tul­lut muo­tiin, mut­ta mu­sii­kis­ta siel­lä ei­vät huo­leh­ti­neet vi­nyy­lei­tä pyö­rit­tä­vät le­vy­läs­syt, vaan ih­ka oi­ke­at bän­dit. Kuu­lui­sat tai vas­ta aloit­te­le­vat. 70-lu­vun alus­sa syn­tyi kou­lun puu­kä­si­työ­tun­neil­la tai ko­din puu­vers­taal­la ki­ta­roi­ta. Joko omia luo­muk­sia tai Tek­nii­kan Maa­il­man jul­kai­se­man ki­ta­ran­ra­ken­nu­soh­jeen avul­la teh­ty­jä. Raa­ka-ai­nee­na oli sitä mitä isäl­tä sat­tui löy­ty­mään, las­tu­le­vys­tä al­ka­en. Var­si saat­toi ir­ro­ta iso­vel­jen van­has­ta akus­ti­ses­ta. Po­ris­ta ha­et­tiin Osa­sä­ve­les­tä tai Sa­ta­kun­nan Soi­tin­kau­pas­ta mik­ro­fo­ni. Os­tet­tiin myös plu­gi­rei­kä ja jos­kus jopa vo­lu­me­po­tik­ka, jos ra­hat riit­ti­vät. Vah­vis­ti­me­na toi­mi olo­huo­neen put­ki­ra­dio.

Lau­an­tai­na nau­hoi­tet­tiin Nuor­ten Sä­vel­lah­ja-oh­jel­maa C-ka­se­til­le. Lo­pun ai­kaa ke­lat­tiin nau­haa edes­ta­kai­sin, ja kir­joi­tet­tiin sa­no­ja ruu­tu­vih­koon sekä et­sit­tiin so­pi­via soin­tu­ja pai­koil­leen. Ke­sä­työ­pal­koil­la pääs­tiin sit­ten os­ta­maan ihan oi­kei­ta soit­ti­mia ja vah­vis­ti­mia isom­mil­ta po­jil­ta tai jopa mu­siik­ki­kau­pas­ta. Oi sitä juh­laa!”

Näin muis­te­lee nuo­ruut­taan ul­vi­la­lai­nen Jaak­ko Aal­to, joka oli Ul­vi­la-ro­kin kul­ta-ai­kaan 70-lu­vul­la tei­ni, eli ”juu­ri sen ikäi­nen, kun ru­pe­si kai­na­lo­kar­vat kas­va­maan”. Aal­to sekä ka­ve­rin­sa Jou­ko Ali­nen soit­ti­vat omis­sa bän­deis­sään, joi­ta löy­tyi kau­pun­gis­ta par­haim­mil­laan tois­ta­kym­men­tä: Hum­boo­gie, Blue Sign, Di­a­mond, Match­box…

Aal­to ja Ali­nen muis­te­le­vat, et­tä bän­di­tou­huun nuo­ria kan­nus­tet­tiin ihan kau­pun­gin ta­hol­ta. Tuo tuki hen­ki­löi­tyi sil­loi­seen kult­tuu­ri­sih­tee­riin He­le­na Höy­kin­pu­roon. Höy­kin­pu­ro an­toi bän­dien har­joi­tel­la koko vuo­den Nuo­ri­so­ta­lol­la, jota kut­sut­tiin myö­hem­min myös ni­mel­lä Soin­tu­la. Vas­ta­pal­ve­luk­se­na bän­dit esiin­tyi­vät ker­ran ke­säs­sä kau­pun­gin­ta­lon pi­has­sa Bän­di­kat­sel­muk­ses­sa.

Suosikki-lehden välistä löytyvät julisteet olivat tärkeitä myös 70-luvun nuorille.

Nuo­ri­son ido­lei­ta oli­vat tuo­hon ai­kaan esi­mer­kik­si Hur­ri­ga­nes ja Al­va­ri Tuo­hi­tor­vi, jot­ka kä­vi­vät kei­kal­la­kin Ul­vi­lan Nuo­ri­so­seu­ran ta­lol­la. Ylei­söä oli niin pal­jon, et­tä tur­va­ra­joi­tuk­set oli­si­vat rik­kou­tu­neet, jos nii­tä ol­tai­siin tiu­kas­ti val­vot­tu.

Oman ky­län bän­deil­le­kin löy­tyi Ul­vi­las­ta pal­jon keik­ka­paik­ko­ja: Van­has­sa Ul­vi­las­sa oli To­ve­ri­ma­ja ja Työ­vä­en­ta­lo, Kul­laal­la Har­ju­la ja niin edel­leen. Keik­ko­ja jär­jes­ti­vät ur­hei­lu­seu­rat ja puo­lu­eet. Nuor­ten dis­kot ja rok­mu­siik­ki he­rät­ti­vät mo­nen­lai­sia tun­tei­ta. Aal­to ja Ali­nen muis­ta­vat, kuin­ka erään ker­ran pai­kal­le il­mes­ty­nyt pap­pi on­nis­tui tyh­jen­tä­mään koko sa­lin pu­hu­mal­la ”yli­ää­ni­mu­sii­kis­ta” ja syn­nis­tä.

Pit­kät hiuk­set, col­le­ge­ta­kit ja le­ve­ä­lah­kei­set hou­sut kuu­lui­vat bän­din poi­kien tyy­liin. Yk­si Aal­lon yh­ty­eis­tä, Gene ot­ti ta­va­ra­mer­kik­seen val­koi­set ten­na­rit. Jos­sain koh­taa he huo­ma­si­vat, et­tä ryh­mä ky­län tyt­tö­jä käyt­ti sa­man­lai­sia ten­na­rei­ta. Kävi il­mi, et­tä Ge­nel­lä oli oma fa­nik­lu­bi.

Nuorison idoleihin kuului aikanaan Hurriganes, joka kävi keikallakin Ulvilan Nuorisoseuran talolla.

Mo­nen bän­din ta­ri­na päät­tyi sii­nä koh­taa, kun sen jä­se­nil­le kävi kut­su ar­mei­jaan. Sen jäl­keen opis­ke­lu tai per­he-elä­mä vei ai­kui­sek­si kas­va­nei­den rok­ka­rei­den ajan. Ul­vi­lan bän­di­käm­pil­tä muu­ta­ma pon­nis­ti pi­dem­mäl­le­kin mu­sii­kin sa­ral­la, mut­ta suu­rel­le osal­le mu­si­soi­mi­nen jäi har­ras­tuk­sek­si. Aal­lol­le ja Ali­sel­le mu­siik­ki on edel­leen in­to­hi­mo ja elä­män­ta­pa. Kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten he ke­rä­si­vät Ul­vi­la-ro­kin muis­tot näyt­te­lyk­si, ja ha­lu­si­vat nyt teh­dä sen vie­lä ker­ran uu­del­leen.

Ul­vi­la-Rok 70-lu­vul­la on esil­lä Ul­vi­lan Kir­jas­ton Gal­le­ria Kuis­sa 22. hel­mi­kuu­ta as­ti. Soit­ti­met, ju­lis­teet, le­vyn­kan­net, pää­sy­li­put, keik­kail­moi­tuk­set ja va­lo­ku­vat ker­to­vat ta­ri­naa ajas­ta, jol­loin li­ve­mu­siik­ki oli nuo­ri­sol­le kaik­ki kai­kes­sa.