Tiia Jo­ki­sa­lo

Ul­vi­la

Et­si­vä nuo­ri­so­työ on äk­ki­sel­tään jän­nit­tä­vän kuu­loi­nen ni­mi­ke, joka saat­taa saa­da mie­li­ku­vi­tuk­sen lauk­kaa­maan.

Ul­vi­lan kau­pun­gin eri­tyis­nuo­ri­so­työn­te­ki­jä He­le­na Kivi on yk­si niis­tä, joka työs­ken­te­lee tä­män työ­muo­don pa­ris­sa. Kai­ku­ja et­si­vä­työs­tä työs­sä edel­leen on, mut­ta ei sa­maan ta­paan kuin ai­koi­naan.

– Muis­taak­se­ni ni­me­ket­tä on käy­tet­ty vä­hin­tään 1970-lu­vul­ta saak­ka, jol­loin työ oli oi­ke­as­ti vie­lä enem­män et­si­mi­seen pai­not­tu­vaa, mut­ta sit­tem­min muo­tou­tu­nut vuo­sien saa­tos­sa, Kivi ker­too.

Vaik­ka Kivi ei suu­ren­nus­la­sin kans­sa ka­tu­ja kul­je­kaan, on hä­nen työs­sään sil­ti jon­kin ver­ran ihan oi­ke­a­ta­kin et­sin­tää. Hä­nen teh­tä­vän­sä on löy­tää nii­den nuor­ten pa­riin, jot­ka oi­ke­as­ti kai­paa­vat apua. Ei­kä se teh­tä­vä ai­na ole help­po, jol­loin et­si­vän tai­to­ja­kin tar­vi­taan. Esi­mer­kik­si sil­loin, kun Kivi ta­voit­te­lee nuor­ta en­sim­mäis­tä ker­taa.

Nuo­ret oh­jau­tu­vat Ki­ven luok­se eri ta­ho­jen toi­vees­ta, yh­tey­de­not­to voi tul­la esi­mer­kik­si op­pi­lai­tok­sis­ta, vi­ra­no­mais­ten kaut­ta, puo­lus­tus­voi­mil­ta ja toi­saal­ta myös vaik­ka­pa yk­si­tyis­hen­ki­löl­tä ku­ten nuo­ren ka­ve­ril­ta tai per­heen­jä­se­nil­tä. Usein yh­teyt­tä ot­taa opo tai ku­raat­to­ri, jon­ka op­pi­las on lo­pet­ta­nut kou­lun kes­ken, toi­si­naan il­moit­ta­mat­ta. Nuo­ri voi myös it­se ot­taa yh­teyt­tä et­si­vään.

Kun Kivi saa nuo­ren yh­teys­tie­dot, oli se sit­ten pu­he­lin­nu­me­ro tai vaik­ka so­me­ti­li­kin, ot­taa hän yh­teyt­tä. Jo nuo­ren ta­voit­ta­mi­nen saat­taa ol­la haas­ta­vaa, mut­ta kun se on ta­pah­tu­nut, al­kaa luot­ta­muk­sen ra­ken­ta­mi­nen.

– Sii­nä mei­tä aut­taa se, et­tei meil­lä ole vi­ra­no­mais­s­ta­tus­ta, jo­ten nuo­ri saat­taa ko­kea, et­tä olem­me sa­mal­la puo­lel­la hä­nen kans­saan ja näin asi­at läh­te­vät rul­laa­maan eteen­päin.

Kivi tekee paljon työtä sen eteen, että nuoret kokisivat hänet helposti lähestyttävänä.

Pyr­ki­myk­se­nä on saa­da nuo­ri nii­den pal­ve­lui­den pa­riin, joi­den avul­la hän pää­see asi­ois­saan eteen­päin. Et­si­vä nuo­ri­so­työ on ai­na nuo­rel­le va­paa­eh­toi­suu­teen pe­rus­tu­vaa ja il­mais­ta pal­ve­lua ja yh­teis­työn läh­tö­koh­ta­na ovat nuo­ren it­se an­ta­man­sa tie­dot omas­ta elä­mäs­tään, ta­voit­teis­taan, toi­veis­taan ja haa­veis­taan.

– Yk­sin­ker­tais­tet­tu­na olem­me ih­mi­nen ih­mi­sel­le, koh­taam­me, kul­jem­me rin­nal­la ja luom­me nuo­rel­le olon, et­tä hän tu­lee kuul­luk­si. Au­tam­me ja tu­em­me haas­teis­sa, joi­ta on yleen­sä mo­nia, mut­ta em­me tee asi­oi­ta nuor­ten puo­les­ta vaan yh­des­sä hä­nen kans­saan.

– Tär­keä, jos­kin ei enää niin ylei­nen osa tätä työ­tä on myös ka­tu­työ eli jal­kau­tu­mi­nen nuor­ten pa­riin. Eli me­nen ihan sin­ne mis­sä nuo­ret­kin ovat, jos­kus ar­ki­sin­kin, mut­ta var­sin­kin vii­kon­lop­pu­öi­sin. Olen huo­man­nut, et­tä kun olen tu­tus­tu­nut nuo­riin jo var­hain, hei­dän on ol­lut myös vuo­sien ai­ka­na hel­pom­pi ot­taa tar­vit­ta­es­sa yh­teyt­tä. Jal­kau­tu­mi­nen on tär­keä työ­muo­to, jon­ka vuok­si olen myös kat­so­nut tär­ke­äk­si sitä teh­dä.

Työn­ku­vaan kuu­luu myös tie­don vä­lit­tä­mi­nen esi­mer­kik­si päät­tä­jil­le.

– Ker­rom­me ken­täl­tä nuo­ri­son kuu­lu­mi­sia ja yri­täm­me myös näin pa­ran­taa hei­dän ase­maa.

Kivi it­se tuli alan pa­riin jo vuo­si­tu­han­nen alus­sa, jol­loin hän aloit­ti Ul­vi­lan nuo­ri­so­työs­sä ja vuon­na 2007 hä­net pal­kat­tiin kau­pun­gin en­sim­mäi­sek­si eri­tyis­nuo­ri­so­työn­te­ki­jäk­si.

Hä­nen kaut­taan on siis kul­ke­nut läpi moni vuo­si­ker­ta nuo­ria. Kivi on näh­nyt vuo­sien ai­ka­na myös maa­il­man muut­tu­mi­sen.

– Tänä päi­vä­nä kaik­kea nä­kee ne­tis­tä ja kaik­kea saa ne­tis­tä. Mut­ta vaik­ka kult­tuu­ri muut­tuu, ei ih­mi­nen poh­jim­mil­taan muu­tu eli pe­ru­sa­si­at toki py­sy­vät sa­moi­na. Mut­ta tun­tuu, et­tä haas­teel­li­sen jou­kon haas­teet ovat kas­va­neet, hän to­te­aa ja jat­kaa:

– En myös­kään seu­raa ilol­la hal­li­tuk­sen te­ke­miä ki­ris­tyk­siä. Oma mie­li­pi­tee­ni on, et­tä ei tar­vit­se kau­aa odo­tel­la, kun leik­kaus­ten seu­rauk­set nä­ky­vät täl­lä­kin ken­täl­lä ja isos­ti.