Koko kansan yhteislenkillä pyöräillään porukalla Ulvilasta Poriin ja takaisin
Pauliina Vilpakka
Lauantaina polkaistaan pyöräilykausi käyntiin rennosti yhdessä pyöräillen Ulvilasta Poriin ja takaisin. Reitti kulkee Kaskelotin pihasta Harjunpään kautta Poriin ja paluumatka taittuu pikatien vartta. Edestakainen matka on pituudeltaan 28 kilometriä.
– Tule mukaan mankelillasi ja haasta tapahtumaan myös sukulaisesi, työtoverisi ja kaverisi, rohkaisee Ulvilan kaupungin vapaa-aikaohjaaja Harri Kurko.
Yhteislenkki alkaa Kaskelotin pihassa kello 10.15 alkuveryttelyllä, jonka vetää UVL:n Henna Järvenpää. Liikkeelle lähdetään kello 10.30. Pyöräilijöiden joukkoa johtaa Porin Tarmon pyöräilyjaosto ja Kurko pitää perää. Hän kertoo, että lenkki tehdään sopivaa vauhtia ja matkasta nauttien. Kaikilla osallistujilla on oltava pyöräilykypärä.
Kyse on koko kansan yhteislenkistä, jonka Ulvilan kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää yhteistyössä Porin kaupungin kanssa. Lenkki on osa Pori polkee -tapahtumaa, ja taukoa pidetään Porin kauppatorilla, jossa on pyöräilyaiheista ohjelmaa. Samaan aikaan Porista lähtee toinen yhteislenkki kohti Ulvilaa. Porilaiset pitävät taukoa Kaskelotin pihassa ennen paluumatkaa.
Myös haastepyöräily on jälleen alkanut ja jatkuu 22. kesäkuuta asti. Suoritukset kirjataan Liikkuen läpi vuoden -sovellukseen. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja, kuten muun muassa lahjakortteja urheiluvälineliikkeeseen. Ulvilan liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala kertoo, että perinteisesti Ulvila on pärjännyt hyvin haastepyöräilyssä yli 10 000 asukkaan kokoisten kaupunkien sarjassa. Pyöräilykypärän käytössä olisi monella kuitenkin vielä parantamisen varaa.
– Törmäyksessä tai muussa tilanteessa se erittäin hyvällä todennäköisyydellä pelastaa päävammoilta. Pyöräilykypärän käyttöä en voi liikaa painottaa.