Pihabongaus jo 20. kerran – kuka tahansa voi osallistua
BirdLifen Pihabongaus järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 25.–26.1. jo 20. kerran. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua. Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi. Osoitteesta löytyy lisätietoa ja ohjeet osallistumiseen. Havainnot voi lähettää myös postikortilla.
Viime vuonna rikottiin ennätyksiä, kun tapahtumaan osallistui noin 29 000 ihmistä noin 20 000 paikassa ympäri maan. Pihabongauksen suojelijana on tohtori Jenni Haukio.
Koulut voivat osallistua Pihabongaukseen tapahtumaviikonloppua edeltävällä viikolla.
Ohjeet lyhyesti:
Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!
Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.
• Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 25. tai sunnuntaina 26. tammikuuta.
• Tunnista havaitsemasi lintulajit.
• Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
• Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 31.1. osoitteessa www.pihabongaus.fi
• Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.