Pau­lii­na Vil­pak­ka

Ul­vi­la

Ul­vi­la­lai­nen Ta­pio Ki­vi­saa­ri ker­too ki­pi­nän lu­ke­mi­seen tul­leen ko­toa, jos­sa hän­tä on kan­nus­tet­tu lu­ke­maan heti, kun lu­ku­tai­toa oli.

– Van­hem­mat sa­noi­vat, et­tä kan­nat­taa lu­kea, niin tu­lee vii­saak­si, Ki­vi­saa­ri ker­too.

Tuo­ta neu­voa hän on to­teut­ta­nut. Lap­suu­des­sa Ki­vi­saa­ren lem­pi­kir­joi­hin kuu­lui­vat muun mu­as­sa Har­ry Pot­te­rit ja Taru sor­mus­ten her­ras­ta, joi­ta isä luki ää­neen. Fan­ta­si­a­kir­jal­li­suus viih­dyt­tää Ki­vi­saar­ta edel­leen ai­kui­se­na. Vas­ti­kään hän luki esi­mer­kik­si Brian Ja­qu­e­sin Red­wal­lin Ta­run. Ki­vi­saa­ri lu­kee mie­lel­lään myös ru­no­ja 1900-lu­vun alus­sa elä­neil­tä kir­joit­ta­jil­ta ku­ten Uu­no Kai­laal­ta, Yr­jö Jyl­häl­tä ja Aa­ro Hel­laa­kos­kel­ta. Ru­not ovat hyvä vaih­to­eh­to sil­loin, kun ei ole ai­kaa is­tua nenä kir­jas­sa koko päi­vää.

Lem­pi­lu­ku­paik­kan­sa Ki­vi­saa­ri ker­too löy­ty­vän yk­sin­ker­tai­ses­ti olo­huo­neen soh­val­ta. Ke­säi­sin hän loi­koi­lee lu­ke­mas­sa myös ko­ti­pi­han tram­po­lii­nil­la, mi­kä­li hyt­ty­set an­ta­vat ar­moa. Pal­jon lu­ke­van lu­ku­vauh­ti on omaa luok­kaan­sa.

– Erää­nä it­se­näi­syys­päi­vä­nä hei­tin it­sel­le­ni haas­teen, ja luin pi­den­ne­tyn Tun­te­mat­to­man So­ti­laan yh­den päi­vän ai­ka­na. Si­vu­ja oli noin 450.

Kir­jois­ta saa ins­pi­raa­ti­o­ta ja hyö­tyä mo­neen. Esi­mer­kik­si his­to­ri­an kir­joi­tuk­siin val­mis­tau­tu­es­saan Ki­vi­saa­ri luki Tääl­lä Poh­jan­täh­den al­la -tri­lo­gi­an. His­to­ri­al­li­set ro­maa­nit kiin­nos­ta­vat muu­ten­kin. Vas­ti­kään hän löy­si esi­mer­kik­si itä­val­ta­lais­syn­tyi­sen kir­jai­li­jan Jo­han­nes Ma­rio Sim­me­lin kir­jat.

Pian Ki­vi­saa­ri jät­tää hy­väs­tit lem­pi-lu­ku­pai­kal­leen lap­suu­den­ko­tin­sa olo­huo­nees­sa ja muut­taa Suo­men toi­sel­le lai­dal­le Jo­en­suu­hun. Ju­na­mat­ka kes­tää 6-7 tun­tia, jo­ten ai­van joka vii­kon­lop­pu Ul­vi­las­sa ei voi pii­pah­taa. Ko­to­na ol­laan vä­li­mat­kas­ta luon­nol­li­ses­ti hie­man kau­huis­saan, mut­ta tu­e­taan kum­min­kin.

Opettamisesta Kivisaari on kartuttanut kokemustaan tänä keväänä sijaistamalla ulvilalaisissa peruskouluissa. Kuva: Pauliina Vilpakka

Ha­lu­tes­saan Ki­vi­saa­ri oli­si pääs­syt kir­joi­tus­ten pis­te­mää­räl­lä myös esi­mer­kik­si Hel­sin­kiin, mut­ta pie­nem­pi, luon­tei­kas paik­ka­kun­ta Itä-Suo­mes­sa hou­kut­ti enem­män. Jo­en­suus­sa Ki­vi­saa­ri ei ole kos­kaan käy­nyt, mut­ta joi­tain kau­kai­sia su­ku­lai­sia siel­tä löy­tyy.

– Hy­viä ta­ri­noi­ta olen Jo­en­suus­ta kuul­lut. Ja kuu­lem­ma siel­tä saa Suo­men par­hai­ta kar­ja­lan­pii­ra­koi­ta, hän sa­noo.

Jo­en­suun Yli­o­pis­tos­sa Ki­vi­saa­ri ai­koo opis­kel­la us­kon­non ai­ne­o­pet­ta­jak­si. Ki­vi­saa­ri pe­rus­te­lee, et­tä us­kon­to­jen tun­te­mi­nen on kult­tuu­rien ym­mär­tä­mi­sen kan­nal­ta tär­ke­ää. Uu­des­sa maas­sa vie­rail­les­sa ei vält­tä­mät­tä osaa toi­mia, jos ei pai­kal­li­nen us­kon­to ta­poi­neen ole tut­tu. Myös ko­ti­maas­sa on yhä enem­män eri us­kon­to­jen edus­ta­jia.

– Koko ajan us­kon­non opet­ta­mi­nen tu­lee tär­ke­äm­mäk­si, hän sa­noo.

Opet­ta­mi­ses­ta Ki­vi­saa­ri on kar­tut­ta­nut ko­ke­mus­taan tänä ke­vää­nä si­jais­ta­mal­la ul­vi­la­lai­sis­sa pe­rus­kou­luis­sa. Hän yl­lät­tyi po­si­tii­vi­ses­ti sii­tä, mi­ten mu­ka­vas­ti ylä­kou­lu­lai­set­kin ot­ti­vat si­jai­sen vas­taan. Nuo­rem­pien las­ten koh­dal­la mie­li­ku­vi­tuk­sen rik­kaus teki vai­ku­tuk­sen.

– Jot­kut es­ka­ri­lais­ten vä­li­tun­ti­lei­kit oli­vat ihan next le­vel. Se oli tosi in­nos­ta­vaa huo­ma­ta, et­tä mie­li­ku­vi­tus­ta riit­tää, Ki­vi­saa­ri ker­too.

Ki­vi­saa­ri toi­voo opet­ta­ja­na voi­van­sa vai­kut­taa las­ten elä­mään si­ten, et­tä heil­lä ai­kui­sek­si kas­vet­tu­aan oli­si tie­toa asi­ois­ta.

– Sil­loin yh­teis­kun­ta toi­mii pa­rem­min, hän sa­noo.

Ki­vi­saa­ri ei eh­di ke­säl­lä pit­kään lo­mai­le­maan, sil­lä hei­nä­kuus­sa kut­suu ase­pal­ve­lus. Hän odot­taa ar­mei­ja­ko­ke­mus­ta in­nok­kaa­na ja on val­mis­tau­tu­nut sii­hen muun mu­as­sa lenk­kei­le­mäl­lä. Nii­ni­sa­loon­kin Ki­vi­saa­ri ai­koo na­pa­ta mu­kaan­sa ru­no­kir­jan tai pari, il­ta­lu­ke­mi­sek­si.

Vastikään Tapio Kivisaaren matkaan tarttui Ulvilan kirjastosta Volter Kilven saaristolaissarjan 2. osa Pitäjän pienempiä. Kuva: Pauliina Vilpakka

Ta­pio Ki­vi­saa­ren kir­joit­ta­ma, Ul­vi­lan lu­ki­on tä­män ke­vään par­haak­si ar­vi­oi­tu kir­joi­tus­tai­don koe: Vei­kö some kie­le­si?

Uu­pu­nut abi­tu­rient­ti as­te­lee ah­ke­ran lu­ku­lo­man­sa vii­mei­se­nä päi­vä­nä lu­ki­ol­le il­mai­sen lou­naan pe­räs­sä. ”On­pa taas yk­si­näi­nen olo, kun on koko aa­mu­päi­vän ol­lut so­si­aa­li­nen ja vies­ti­tel­lyt Snapc­ha­tis­sa”, hän ajat­te­lee ja lä­hes tör­mää sa­moil­la ai­keil­la liik­ku­vaan ka­ve­riin­sa. Hy­vät huo­me­net ja mor­jens­sit vaih­de­taan ja ka­ve­ri ky­syy: ”Pi­täs­kö läh­tee joku päi­vä vaik­ka lef­faan? Siel­lä­hän pyö­rii se uus” Ta­ri­nam­me pää­hen­ki­lö mu­ti­see jo­tain myön­tä­vää, sa­mal­la it­sek­seen har­mi­tel­len: ”On se niin vai­kee­ta, kun ei voi re­a­goi­da mil­lään emo­jil­la!” Kes­kus­te­lu ty­reh­tyy en­nen kuin kis­sa­kaan on sa­not­tu, kun ka­ve­ruk­set kai­va­vat pu­he­li­men­sa kes­kit­ty­äk­seen oi­ke­as­ti tär­kei­siin asi­oi­hin. Toi­nein heis­tä toki te­kee mul­lis­ta­van oi­val­luk­sen, ta­ri­nam­me pää­hen­ki­lö näet avaa pu­he­li­men­sa muis­ti­on ja al­kaa kir­joit­taa: ”Voi vel­jet ja vel­jen­po­jat, some on pi­lan­nut mun kaik­ki vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot!”

So­si­aa­li­nen me­dia on kä­sit­tee­nä hy­vin har­haan­joh­ta­va, sil­lä se ei var­si­nai­ses­ti pal­ve­le käyt­tä­jien­sä so­si­aa­li­suut­ta. Jos so­mes­sa roi­kut­tu tun­ti­mää­rä oli­si suo­raan ver­ran­nol­li­nen roik­ku­jan so­si­aa­li­siin tai­toi­hin, voi­si ny­ky­nuo­ri­son olet­taa ole­van hur­jia ta­ri­na­nis­ki­jöi­tä ja vit­si­niek­ko­ja - suo­ra­nai­sia kes­kus­te­lu­jen kei­sa­rei­ta. Toi­sin kui­ten­kin on; mo­net so­si­aa­li­sen me­di­an räp­lää­jät ovat vuo­ro­vai­ku­tus­tai­doil­taan hy­vin­kin ra­joit­tu­nei­ta, sil­lä ei­hän so­si­aa­li­nen me­dia oi­ke­as­ti ole ko­vin re­a­lis­ti­nen so­si­aa­lis­ten ti­lan­tei­den si­mu­laat­to­ri. So­si­aa­li­nen me­dia ei näet si­säl­lä sa­na­ton­ta vies­tin­tää ei­kä to­del­lis­ta kes­kus­te­le­mis­ta. Some ruok­kii myös täy­sin har­hai­sia odo­tuk­sia vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta ja näin joh­taa eri­lai­siin pet­ty­myk­siin oi­ke­as­sa elä­mäs­sä.

Sa­na­ton vies­tin­sä on kai­ken­lai­sis­sa kes­kus­te­luis­sa suo­ras­taan kul­ma­ki­vi. On sel­vää, et­tei esi­mer­kik­si ih­mi­sen mo­ni­mut­kais­ta hy­myä voi vä­lit­tää teks­ti­nä – ei­kä edes hy­mi­öl­lä – vas­ta­puo­len kes­ku­te­li­jal­le. Kai­ken­lai­set hy­väk­sy­vät nyök­käyk­set, kat­seet, ruu­miin asen­not, kä­sien liik­keet ja muut kie­liul­koi­set vih­jeet jää­vät myös val­lan huo­mi­ot­ta so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Tan­ja Heik­ki­sen kir­joit­ta­mas­sa tie­de­ju­tus­sa ”Vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tut­ki­mus: Tai­to koh­da­ta toi­nen toi­sem­me on kaik­ki kai­kes­sa” (Jy­väs­ky­län yli­o­pis­ton verk­ko­si­vut 2.5.2023) haas­ta­tel­tu Vir­pi-Lii­sa Ky­ky­ri pu­huu ih­mi­sen koh­taa­mi­ses­ta ja vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tär­key­des­tä. Ky­ky­ri on kans­sa­ni sa­moil­la lin­joil­la so­men puut­teis­ta sa­nat­to­man vies­tin­nän alal­la. Hän nos­taa esil­le myös hie­nos­ti täl­lai­sen puut­teel­li­sen vies­tin­nän vai­ku­tuk­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen ai­tou­teen sa­no­mal­la: ”Ih­mi­nen voi esit­tää ja sa­noa ver­kos­sa jo­ta­kin sel­lais­ta, mikä ei ole omas­sa ruu­miis­sa tot­ta.”

Mie­li­pi­tee­ni vas­tus­ta­jat voi­si­vat nyt nau­res­kel­len nap­su­tel­la sor­mi­an­sa ja ky­see­na­lais­taa päät­te­ly­ket­ju­ni. Hei­dän mu­kaan­sa minä eh­kä tur­haan ra­ken­nan yh­teyt­tä so­si­aa­li­sen me­di­an ja oi­ke­an maa­il­man vä­lil­le. He voi­si­vat sa­noa: ”Mitä sit­ten? Ol­koon some some ja ol­koon se sa­na­ton vies­tin­tä siel­lä, mis­sä sitä tar­vi­taan - ei so­mes­sa.” Täl­lai­ses­sa ajat­te­lus­sa on kui­ten­kin on­gel­man­sa, se ei näet ota huo­mi­oon, et­tä vuo­ro­vai­ku­tus­tai­dot ovat tai­to­ja ja tai­to­ja on syy­tä har­joi­tel­la. Jos ei pää­se har­joit­te­le­maan vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­ja, ei nii­tä osaa myös­kään käyt­tää oi­ke­as­sa elä­mäs­sä. Ky­ky­ri nos­taa­kin tie­de­ju­tus­sa esil­le sen, kuin­ka il­man sa­na­ton­ta vies­tin­tää (esi­mer­kik­si so­men vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa) tun­ne­tai­dot ei­vät pää­se ke­hit­ty­mään ja tämä voi joh­taa to­si­pai­kan tul­len tun­tei­den ra­pis­tu­mi­seen tai hyö­ky­mi­seen - mo­lem­mat lie­ne­vät keh­no­ja ta­po­ja kä­si­tel­lä kes­kus­te­lun ai­heut­ta­mia tun­tei­ta.

On siis sel­vää, et­tei some an­na meil­le mah­dol­li­suut­ta har­joi­tel­la eri­lai­sia to­del­li­sen vuo­ro­vai­ku­tuk­sen tai­to­ja ja näin kaik­ki vuo­ro­vai­ku­tus-li­hak­sem­me sur­kas­tu­vat tree­nin puut­tees­sa. Sa­mal­la some luo myös jär­jet­tö­miä odo­tuk­sia vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­ta ja kat­ke­roit­taa hei­dät, jot­ka us­kal­tau­tu­vat so­si­aa­li­sen me­di­an ul­ko­puo­lel­le. Esi­mer­kik­si vies­tin­tä­so­vel­lus Snapc­ha­tis­sa ih­mi­sil­lä voi ol­la sa­to­ja tai jopa tu­han­sia ka­ve­rei­ta. Ih­mek­kös, jos tun­tuu sil­tä, et­tei ole tar­peek­si ka­ve­rei­ta oi­ke­as­sa elä­mäs­sä, jos ver­taa sitä Snapc­hat-ka­ve­rei­den­sa mää­rään. Ei ole mil­lään ta­val­la re­a­lis­tis­ta aja­tel­la, et­tä ih­mi­sel­lä oli­si val­lan epä­lu­kui­nen mää­rä ys­tä­viä. Oi­ke­as­ti ih­mi­sel­lä on enin­tään kou­ral­li­nen oi­kei­ta ys­tä­viä - ei sa­to­ja. Jo tu­han­sia vuo­sia sit­ten Raa­ma­tun si­vuil­la vii­sas ku­nin­gas Sa­lo­mo kir­joit­taa osu­vas­ti: ”Pal­jon ys­tä­viä, vä­hän ys­tä­vyyt­tä; to­siys­tä­vä on enem­män kuin veli.”

So­men luo­mien hul­lu­jen odo­tus­ten seu­rauk­siin kuu­luu myös se, kuin­ka tai­to ju­tus­tel­la ja ky­syä on ka­don­nut. Esi­mer­kik­si ky­sy­mys: ”Mitä teit hiih­to­lo­mal­la?” on so­met­ta­jil­le ai­van jär­je­tön; on­han vas­taus näh­tä­vil­lä toi­sen te­ke­mis­tä jul­kai­suis­ta. Tämä il­luu­sio sii­tä, et­tä tie­tää toi­ses­ta kai­ken ja olet­taa toi­sen tie­tä­vän myös it­ses­tä kai­ken, on ra­pis­ta­nut ky­kym­me ky­sel­lä. Oo­na Lai­ne poh­tii ar­tik­ke­lis­saan ”Kes­kus­te­lun mes­ta­rik­si” (Hel­sin­gin Sa­no­mat 3.2.2023) kes­kus­te­le­mi­sen tai­toa ja sen eri­lai­sia osa-alu­ei­ta, ku­ten kuun­te­le­mis­ta ja myö­tä­tun­toi­suut­ta. Lai­neen haas­tet­te­le­ma pu­he­vies­tin­nän pro­fes­so­ri Pek­ka Iso­ta­lus pai­not­taa ky­sy­myk­sien esit­tä­mi­sen tär­keyt­tä ja ker­too, kuin­ka ky­sy­myk­siä voi käyt­tää kes­kus­te­lun koon­tiin, kuun­te­le­mi­sen osoit­ta­mi­seen ja kes­kus­te­lun sy­ven­tä­mi­seen. Nä­ki­sin, et­tä so­men ta­kia myös mai­nit­tu kes­kus­te­lun koon­ti on muut­tu­nut kum­ma­jai­sek­si. Ei­hän ole jär­keä koo­ta kes­kus­te­lua, kun ai­kai­sem­mat vies­tit on jat­ku­vas­ti näh­tä­vil­lä.

Ruu­mis­koi­rien tut­kies­sa nii­tä rau­ni­oi­ta, jon­ka­lai­sik­si so­men pom­mi­ko­neet ovat vuo­ro­vai­ku­tus­tai­toi­him­me kyl­vä­neet, avau­tuu vie­lä vii­mei­nen loh­du­ton näky. Sekä Heik­ki­sen tie­de­jut­tu et­tä Lai­neen ar­tik­ke­li pu­hu­vat mo­lem­mat kuun­te­le­mi­sen ja koh­taa­mi­sen tär­key­des­tä vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa. Kuun­te­le­mi­nen ja to­del­li­nen läs­nä­o­lo ovat kui­ten­kin mo­lem­mat ka­don­neet lä­hes täy­sin ja ovat­kin ny­ky­ään vain har­vo­jen ja va­lit­tu­jen tai­to­ja. Jos mi­nul­le an­net­tai­siin teh­tä­väk­si et­siä lu­ki­on ruo­ka­las­ta kak­si kes­kus­te­le­vaa opis­ke­li­jaa, ei ky­sees­sä oli­si teh­tä­vä ei­kä mi­kään. Jos taas tu­li­si et­siä kak­si kes­kus­te­le­vaa opis­ke­li­jaa, joil­la kum­mal­la­kaan ei ole pu­he­lin kä­des­sä, muut­tui­si teh­tä­vä lä­hes mah­dot­to­mak­si. On tra­ge­dis­ta, kuin­ka enää niin har­vat kun­ni­oit­ta­vat kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­aan edes sen ver­taa, et­tä kuun­te­li­si­vat tätä ja kes­kit­tyi­si­vät tä­män sa­noi­hin. Useim­mi­ten kes­kus­te­lus­sa on­kin kol­man­te­na pyö­rä­nä Ins­tag­ram, jon­ka lii­an usein an­ne­taan ol­la kes­kus­te­lun to­del­li­nen täh­ti.

Nuo­ri abi­tu­rient­tim­me as­te­lee lu­ki­on lii­kun­ta­sa­lis­ta päät­tä­väi­sin as­ke­lin. Kuu­si tun­tia il­man pu­he­lin­ta – se­hän on uu­si en­nä­tys. ”Täs­tä al­kaa elä­mä­ni il­man so­men kah­lei­ta – täs­tä al­kaa tree­ni vuo­ro­vai­ku­tus­tai­to­je­ni pa­ran­ta­mi­sek­si”, hän pu­hi­see it­sek­seen ja jat­kaa: ”Se some ra­paut­taa mun ky­vyn tul­ki­ta ja käyt­tää kie­liul­ko­sia vih­jei­tä, ky­vyn kuun­nel­la ja sit­ten mo­ko­ma aset­taa vie­lä tör­kei­tä pai­nei­ta vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teil­le – sa­non so­mel­le ei!” Aja­tuk­siin­sa vai­pu­nei­na nuo­ri abi­tu­rient­ti tör­mää pu­he­lin­tan­sa tui­jot­ta­vaan ka­ve­riin­sa ja siir­tyy heti sa­nois­ta te­koi­hin: ”Men­nään­kös vii­kon­lop­pu­na kah­vi­laan pu­hu­maan? Mää ta­ju­sin just jo­tain niin mul­lis­ta­vaa, et­tei sitä voi teks­ti­vies­til­lä il­mais­ta!” Ka­ve­ri ei mei­naa saa­da sa­naa suus­tan­sa, jo­hon ta­ri­nam­me pää­hen­ki­lö sa­noo nok­ke­las­ti: ”Vei­kö some kie­le­si?”