Ulvilan Seutu ja UutisLuotsi yhdistyvät
Ratkaisulla turvataan paikallislehtien tulevaisuus.
Ulvilan Seutu ja UutisLuotsi yhdistyvät yhdeksi ja samaksi lehdeksi kahden viikon kuluttua, 27.2.2025. Lehden nimi on jatkossa Ulvilan Seutu – UutisLuotsi. Lehden sivumäärä kasvaa nykyisestä ja lehdessä on jatkossakin paikallisten tekijöiden tekemää paikallista sisältöä. Lehti seuraa aktiivisesti Ulvilan ja Kullaan sekä UutisLuotsin levikkialueen uutisia, tapahtumia ja henkilöitä.
– Ratkaisulla turvataan paikallislehtien tulevaisuus. Mediamarkkina on ollut viime vuodet vaikea. Alivireisen taloussuhdanteen lisäksi lehtien painatus- ja jakeluhinnat ovat nousseet rajusti, sanoo Ulvilan Seudun kustantaja Kim Huovinlahti.
Lalli Oy osti Ulvilan Seudun vuonna 2017 konkurssipesästä ja turvasi kaupalla tuolloin lehden tulevaisuuden.
Lehtien yhdistymisen yhteydessä Ulvilan Seudun päätoimittaja Annina Lönnbergin tehtävä lakkaa.
– Annina on tehnyt erittäin hyvää ja ansiokasta työtä Ulvilan Seudun päätoimittajana. Tästä olemme hänelle erittäin kiitollisia. Valitettavasti lehden kustannusrakenne ei kuitenkaan kestä paikallislehtien päätoimisen päätoimittajan palkkaamista, kertoo Huovinlahti.
Muutoksen myötä Ulvilan Seutu – UutisLuotsin päätoimittajana toimii Kim Huovinlahti. Hän on jatkossakin myös Satakunnan Viikon päätoimittaja ja Lalli Oy:n toimitusjohtaja. Ulvilan ja Kullaan osalta lehden aluetuottajana toimii jatkossa Sanna Jääskeläinen, joka on tuttu henkilö Ulvilan Seudun tilaajille.
Verkkosivut ja digipalvelut löytyvät jatkossakin tutulta ulvilanseutu.fi sivustolta ja olemassa olevat digitunnukset toimivat jatkossakin.
Ulvilan Seutua ja uuttaa Ulvilan Seutu -UutisLuotsia kustantaa Lalli Oy. Yhtiö kustantaa myös Satakunnan Viikko, UutisRaumaa ja Satakunnan Yrittäjä-lehteä sekä järjestää Satakunnan Messuja. Yhtiö on yksityinen ja yrittäjävetoinen paikallinen kustantaja.