Tam­mi­kuun au­rin­ko pais­taa kirk­kaa­na si­sään ik­ku­nois­ta. Vih­doin­kin. Huo­ne­kas­vit ovat mel­kein nuu­pah­ta­neet pi­me­än syk­syn jäl­jil­tä. Pie­nes­sä jou­lu­kuu­ses­sa olo­huo­neen pöy­däl­lä on pal­loi­na ihan pie­net dis­co­pal­lot. Au­rin­gon osu­es­sa nii­hin, pie­net kirk­kaat va­lo­läis­kät tans­si­vat pit­kin huo­net­ta. Ne tun­keu­tu­vat si­sim­pään ja lie­vit­tä­vät ras­kaan syk­syn jät­tä­miä ar­pia. En us­kal­la vie­lä luot­taa tu­le­vaan vuo­teen, mut­ta hil­jal­leen alan aa­vis­tel­la, et­tä eteen­päin men­nään.