Kolumni: Miksi yksi maahanmuuttaja on tervetulleempi kuin toinen?
Huomaan nykyään otsasuoneni hieman kiristyvän kun mediassa puhutaan työperäisestä maahanmuutosta. Väkisinkin tulee mieleen, miten Suomessa on menneinä vuosina suhtauduttu turvapaikanhakijoihin. Heidän osansa on pitkä ja raskas turvapaikkaprosessi, puhumattakaan yleisestä asenneilmapiiristä. Vuosien varrella moni on lähetetty paluulennolla takaisin sodan keskelle.
Nyt puhutaan tästä mystisestä joukosta ”työperäisiä maahanmuuttajia”, jotka ovatkin yhtäkkiä enemmän kuin tervetulleita. Suomessa jopa mietitään strategioita, millä heitä tänne houkuteltaisiin.
Herää kysymys, miksi yksi maahanmuuttaja on parempi kuin toinen? Kaakkois-aasialainen hoitajaopiskelija on Suomeen tervetullut, joten miksi ei myös Lähi-idässä syntynyt turvapaikanhakija, joka olisi halunnut Suomessa opiskella hoitajaksi?
Työn perässä Suomeen muuttava erikoisasiantuntija-insinöörikin tarvitsee todennäköisesti kotoutumiskoulutusta, kielenopetusta ja monenlaista tukea jättäessään upean värikkään kotimaansa ja muuttaessaan pimeään pohjolaan, jossa ei osata edes tervehtiä naapuria eikä maustaa ruokaa.
Vapaa-ajallani toimin Punaisen Ristin vapaaehtoisena maahanmuuttaneiden ja pakolaistaustaisten parissa. Punaisen Ristin toiminta on muuten avointa kaikille: turvapaikanhakijataustaiset ja työperäiset maahanmuuttaneet ovat yhtä tervetulleita toimintaan mukaan.
Väitän, että kotoutumisen isoimmat haasteet ovat aivan samat jokaisella maahanmuuttajalla riippumatta siitä, tuleeko henkilö Suomeen turvapaikanhakijana vai työperäisenä maahanmuuttajana. Niitä ovat esimerkiksi kielitaidon puute, koti-ikävä ja yksinäisyys. Siinä eivät auta henkilön koulutustausta tai kuukausiansiot.
Toiseen maahan muuttaminen on aina vaikea ja pitkä prosessi. Siitä selviävät vain ne, joilla on oikea asenne. Näen tätä asennetta paljon nimenomaan turvapaikanhakijataustaisissa maahanmuuttaneissa. He ovat todellisia selviytyjiä. Lähes poikkeuksetta jokainen kertoo unelmoivansa koulutuksesta, työpaikasta ja perheestä. Eli juuri niistä asioista, joita Suomi maahanmuuttajilta nyt tarvitsee.
Omasta puolestani myös työperäiset maahanmuuttajat ovat Suomeen erittäin tervetulleita, ja tiedän, että heitä tarvitaan. Minun Suomeeni mahtuu uusia asukkaita, ja tutustun enemmän kuin mielelläni kaakkois-aasialaisiin hoitajiin ja erikoisasiantuntija-insinööreihin. Mutta toivon myös, että edes nyt huutavan työvoimapulan aikana Suomi muistaisi myös toisenlaisista taustoista tulevat maahanmuuttajat.
Suomessa on esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat olleet etanavauhtia etenevän turvapaikkaprosessin pyörityksessä vuosikaudet. Pahimmillaan toiset ovat odottaneet vastaanottokeskuksissa seitsemänkin vuotta uuden elämänsä alkamista kuin löysässä hirressä riippuen ja taistelleet mielenterveytensä kanssa. Osa on jo päätynyt paperittomaksi elämään yhteiskunnan varjoissa.
Mitäpä jos maailman onnellisin maa ottaisi vihdoin heistä kopin, saattaisi pisimpään odottaneiden turvapaikkaprosessit ensimmäisenä maaliin, auttaisi heidät kouluun, töihin ja toteuttamaan unelmaansa tavallisesta elämästä Suomessa. Entäpä jos armahtaisimme pitkään Suomessa oleskelleet paperittomat henkilöt, ja antaisimme heille vihdoin oleskeluluvan ja mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään.
Siinä meillä olisi tulevaisuuden työvoimaa, jota ei tarvitse houkutella jäämään Suomeen, ja jotka osaavat todellakin arvostaa sitä mitä suomalaisella yhteiskunnalla on tarjota.
Pauliina Vilpakka, toimittaja