Puolivaloilla koko kesä – mieluummin ei
”Loma-Suomi hiljenee heinäkuuksi”, sanotaan. Käytännössä monet organisaatiot hiljenevät varsin vähäisille tehoille koko kesäksi. Kesäkuun alkupuolella voidaan vielä hoitaa asioita, mutta seuraavan kerran palataan asiaan syksyllä. Kesälomat jakautuvat pääsääntöisesti kesä-, heinä- ja elokuulle. Tuona aikana ei saada riittävästi väkeä koolle valmistelemaan asioita ja tekemään päätöksiä. Tästä syystä laitetaan koko kesäksi lappu luukulle. Siitä tietenkin seuraa syksyyn kokousruuhka. Itse olen sitä mieltä, että mieluummin kaikki yhtä aikaa lomille ja silloin lappu luukulle, mutta vain hetkeksi. Muut ajat toimitaan täydellä teholla, eikä koko kesää puolivaloilla. On tietenkin joitakin sellaisia toimintoja, joiden pitää hoitua jotakuinkin aina.
Koska olen edelleen mukana aika monessa jutussa, niin kalenteriani katsellessa olenkin huomannut, että syys-/lokakuulle pitää jo nyt myydä ”ei/oota” aika monelle arkipäivälle.
Unelmia kannattaa toteuttaa. Meillä oli pitkään unelmoitu matkasta Norjan Lofooteille. Helmikuussa keskellä sydäntalvea päätimme, että tänä kesänä sinne mennään. Löysimme ja varasimme siltä istumalta Lofooteilta, Vestvågöyn kunnasta, Ballstadin kalastajakylästä pienen mökin viikoksi heinäkuussa. Pieni punainen mökkimme oli jylhien vuorten kupeessa. Ikkunasta näkyi pienen kalasataman yli kaunis merimaisema.
Mökki oli tukikohtamme. Teimme siitä päivittäin vaellus- ja eväsretkiä Lofoottien tunnettuihin maisemakohteisiin. Yksi kuvankaunis kohde oli Nusfjordin kalastajakylä. Se on Lofoottien vanhimpia ja parhaimmin säilyneitä kalastajakyliä. Monet vanhoista taloista on pystytetty paalujen varaan veden päälle. Vanhimmat rakennuksista ovat peräisin 1800-luvun alkupuolelta. Niemen nokassa, vain reilun kilometrin taivalluksen päässä, on pieni loisto eli majakka. Jos olivat kalastajakylän maisemat jylhiä, niin sitä olivat myös kiemuraisten vuoristoteiden maisemat. Enpä ole aiemmin nähnyt niin jylhiä kallioseinämiä. Nuo maisemat eivät unohdu koskaan.
Kauhunhetkiä liikenneväylillä. Pohjois-Norjassa autoilua voi pitää kohtuullisena tulikokeena. Tiet ovat kapeita, on useita mahtavia siltoja sekä monia tunneleita. Meidän matkallamme pisin oli kuusi kilometriä. Tunneleissa näkyvyys oli huono. Vaaratilanteita aiheutui erityisesti, kun pyöräilijät kurvailivat takaa ja edestä kiitävien autojen seassa. Minusta näillä väylillä pyöräileminen oli kerrassaan uhmapäistä. Kapeissa hämärissä tunneleissa polkevat fillaristit olivat liikkeellä henkensä kaupalla. Mielestäni pyöräilijät eivät sopineet lainkaan näille liikenneväylille.
Myös autoilijat näyttivät joutuneen yllättävän useasti kolareihin. Näimme useita pahannäköisiä kolareita, joihin oli hälytetty ambulansseja, paloautoja sekä poliiseja. Näiden lisäksi tunneleiden ajoradoilla lojuneet ajopeilien ja vilkkuvalojen sirpaleet kertoivat siitä, ettei ajoradan leveys ollut riittänyt vastaantulijan kohtaamiseen. Itse liikuimme henkilöautolla, joten sen ulottuvuudet oli helppo hallita kapeissakin kohdissa. Kävimme tietenkin katsomassa, miten ja mihin päättyy valtatie E10 eli Eurooppa kymppi. Se todellakin päättyi lyhyen tunnelin jälkeen suoraan pienelle parkkialueelle jylhän niemen kärjessä. Kaiken kaikkiaan – tämän unelman toteuttaminen saa arvosanan kymmenen ja plussa päälle.
Jukka Moilanen
Kaupunginjohtaja emeritus