Kullaa avaa kylänsä ovia kesällä
Jukka Vilponiemi
Kullaalaiset järjestöt osallistuvat joukolla kesäkuussa pidettävään valtakunnalliseen Avoimet kylät -tapahtumaan. Viime vuoden lopulla perustettu Pro Kullaa -kyläyhdistys on hakenut tapahtumaa varten rahoitusta Ulvilan kaupungin osallistuvasta budjetoinnista.
Pro Kullaan anomuksen mukaan 10. kesäkuuta pidettävän kylätapahtuman ohjelma on monipuolinen. Ohjelmassa on perinteisen kotiseutumuseon lisäksi lasten ja perheiden tapahtumia, kirppiksiä ja paikallisia erikoisuuksia.
– Päivän tavoitteena on lisätä kylämatkailua ja tuoda parrasvaloihin kylien monipuolista toimintaa, kyläyhdistyksen kirjeessä todetaan.
Kullaan kylätapahtuman ohjelma on vielä osin kesken, mutta esimerkiksi Kankaalla on tarkoitus järjestää paneelikeskustelu Joutsijärven kansallispuistohankkeesta.
Päivän päätteeksi Harjulassa järjestetään iltamat, jossa on muun muassa tanssia, grillausta ja anniskelumahdollisuus. Iltamia varten Pro Kullaa on hakenut 1 500 euron rahoitusta Ulvilan kulttuuri- ja vapaa-aikakööriltä ja osallistuvasta budjetista. Iltamien kokonaiskustannukset ovat 4 500 euroa.
Osallistuvan budjetin tarkoituksena on ollut aktivoida ulvilalaisia kehittämään omaa kotikaupunkiaan. Kaupungin kuluvan budjetissa on sitä varten varattu 10 000 euroa. Rahan jakamista varten kaupunkilaisilta tuli 33 ehdotusta, joita kulttuuri- ja vapaa-aikakööri on osaltaan käsitellyt.
Seuraavaksi ehdotukset menevät sivistyslautakunnan käsittelyyn ja sieltä edelleen kaupunginhallitukseen.
Ehdotusten joukosta erottuivat Pro Kullaan hakemuksen ohella useat koirapuiston perustamista koskevat ehdotukset, talviuintipaikka, ulkokuntoilulaitteiden asentamista Mynsterin jalkapallokentän yhteyteen, nuorille mopoilurataa sekä lapsille liikennepuistoa.
Ehdotuksista ainakin koirapuistoa, talviuintipaikka ja lasten liikennepuisto ovat olleet Ulvilassa esillä ennenkin, mutta kaupunki ei ole niitä toteuttanut.