Vih­reä siir­ty­mä on vält­tä­mä­tön, mut­ta Ul­vi­lan au­rin­ko­voi­ma­la­han­ke on tyr­mis­tyt­tä­vä laa­dus­saan ja laa­juu­des­saan. Mitä ”vih­re­ää siir­ty­mää” se on, et­tä vä­hä­pääs­töis­tä ener­gi­aa ha­lu­taan ra­ken­taa rau­hal­li­sil­le, ra­ken­ta­mat­to­mil­le alu­eil­le, luon­to­ar­vo­jen kus­tan­nuk­sel­la! Kyl­lä pa­nee­le­ja voi­si si­joit­taa asu­tuk­sen­kin pii­riin, lä­hel­le käyt­tä­jiä. Ky­sei­sel­lä alu­eel­la on soi­ta oji­tet­tu ja met­siä ha­kat­tu pal­jon­kin, mut­ta niin kau­an kuin alue on ra­ken­ta­ma­ton, luon­to voi­si yhä uu­dis­tua ja ko­hen­tua.

Han­ke pirs­toi­si alu­een eli­ös­tön sel­viy­ty­mis­mah­dol­li­suuk­sia en­tis­tä pa­hem­min. Luon­to­kar­toi­tuk­ses­sa mai­ni­taan met­sä­ka­na­lin­tu­jen vä­hen­ty­mi­nen, mut­ta sama pä­tee muu­hun­kin la­jis­toon.

Suo­mi on si­tou­tu­nut py­säyt­tä­mään luon­non mo­ni­muo­toi­suu­den vä­hen­ty­mi­sen vuo­teen 2030 men­nes­sä. Sik­si suu­ria ener­gi­an­tuo­tan­to­hank­kei­ta ei pi­täi­si si­joit­taa met­säym­pä­ris­töi­hin, jois­sa mo­ni­muo­toi­suus on rik­kaim­mil­laan. Yh­te­näi­set met­sä­a­lu­eet on säi­ly­tet­tä­vä.

Sitä pait­si au­rin­ko­voi­ma­loi­den suun­nit­te­lun pi­täi­si ede­tä maa­kun­ta­kaa­va­ta­sol­la, ei han­ke ker­ral­laan. Ole­mas­sa ole­va vai­he­maa­kun­ta­kaa­va 2 kos­kee myös au­rin­ko­voi­maa, ei­kä Ul­vi­lan han­ke­a­lu­eel­le ole kaa­vas­sa mer­kit­ty au­rin­ko­voi­maa. Ei sitä pi­täi­si suun­ni­tel­la sin­ne tän­ne ohi kaa­van. Maa­kun­ta­kaa­voi­tus­ta teh­dään juu­ri sik­si, et­tä iso­jen hank­kei­den si­joit­ta­mi­nen voi­tai­siin suun­ni­tel­la ko­ko­nais­val­tai­ses­ti ja hai­tat mi­ni­moi­den. Täs­sä au­rin­ko­voi­ma­tuo­tan­non al­ku­vai­hees­sa pi­täi­si si­joit­ta­mis­ta tar­kas­tel­la ni­me­no­maan maa­kun­ta­kaa­va­ta­sol­la. Muu­ten lop­pu­tu­lok­se­na voi ol­la kir­ja­va, epäyh­te­näi­nen mal­li, jos­sa luon­to- ja vir­kis­ty­sar­vot kär­si­vät. Näin ovat mi­nua tie­tä­väm­mät ker­to­neet!

Han­ke­a­lu­eel­la on ar­vok­kai­ta ge­o­lo­gi­sia muo­dos­tu­mia (ge-2-alu­eet). Maa­kun­ta­kaa­van no­jal­la ne pi­täi­si huo­mi­oi­da laa­jem­min. Luon­to­sel­vi­tyk­sis­sä­kin saat­taa ol­la vie­lä puut­tei­ta.

Hen­ki­lö­koh­tai­nen pe­rä­ka­neet­ti: olen syn­ty­nyt jat­ko­so­dan ai­ka­na ja am­mat­ti­ni vuok­si pe­reh­ty­nyt jos­sain mää­rin Suo­men his­to­ri­aan. Mut­ta eh­kä vas­ta nyt tie­dän, mil­tä eva­kois­ta on tun­tu­nut ko­ti­seu­dun me­net­tä­mi­nen. Yli 70 vuot­ta hyö­dyn­tä­mä­ni mar­ja- ja sie­ni­maas­tot ja hil­jai­set mai­se­mat peit­ty­vät pa­nee­lien al­le. Lä­hi­met­sää ha­ka­taan. Käys­ken­te­len­kö tu­le­vai­suu­des­sa jo­tain vi­her­käy­tä­vää pit­kin – et­si­mään mitä? Ha­vain­noi­maan mitä? No­lot­taa, et­tä olen kym­me­niä vuo­sia ker­toil­lut ja kir­joit­ta­nut Poh­jois­mais­sa suo­ma­lais­ten eri­tyi­ses­tä luon­to­suh­tees­ta. Olen pu­hu­nut pö­tyä.

Mai­ja­lii­sa Mat­ti­la

FM, tie­to­kir­jai­li­ja, en­ti­nen suo­men kie­len ja Suo­men kult­tuu­rin ul­ko­maan­leh­to­ri,

elä­ke­läi­sul­vi­la­lai­nen