Kesä al­kaa vä­hi­tel­len kään­tyä koh­ti syk­syä, kou­lut ja opi­nah­jot ovat avan­neet oven­sa ja ke­sä­lo­mil­ta pa­lail­laan työn ja mui­den as­ka­rei­den ää­reen. Myös po­li­tii­kan syk­sy käyn­nis­tyy, kun edus­kun­ta pa­laa is­tun­to­va­paal­ta ja kun­ta- ja alu­e­vaa­leis­sa va­li­tut val­tuus­tot aloit­ta­vat työn­sä. Edus­kun­nan syys­kau­si saa su­rul­li­sen alun, kun yk­si paik­ka is­tun­to­sa­lis­sa on tyh­jä. Uu­ti­nen nuo­ren kan­sa­ne­dus­ta­jan it­se­mur­has­ta py­säyt­ti. Moni var­mas­ti miet­tii, mik­si näin kävi ja mi­ten voi­sim­me ajois­sa tun­nis­taa lä­him­mäis­ten ki­vun ja ah­din­gon. Mitä me voi­sim­me teh­dä, jot­ta ke­nen­kään ei tar­vit­si­si päät­tää it­se elä­mään­sä? It­se­mur­ha jät­tää lä­hei­sil­le suu­ren su­run ja epä­tie­toi­suu­den tus­kan. Ai­na sii­hen ei löy­dy vas­taus­ta.