Raa­ma­tun tul­kin­ta pu­hut­taa mei­tä yh­tä lail­la tä­nään kuin se on ai­na pu­hut­ta­nut ih­mi­siä. Ylei­nen kä­si­tys lie­nee, et­tä Raa­ma­tun tul­kin­ta on pap­pien ja te­o­lo­gien teh­tä­vä ja yk­si­noi­keus. On toki tot­ta, et­tä pa­pit ja eri­tyi­ses­ti Raa­mat­tua tut­ki­vat te­o­lo­git ovat syn­nyt­tä­mäs­sä kun­kin ajan tul­kin­to­ja sii­tä, mi­ten me Raa­mat­tua ym­mär­räm­me. Oli­si kui­ten­kin ko­vin eri­kois­ta aja­tel­la, et­tä te­o­lo­gien aja­tuk­set syn­tyi­si­vät jon­kin­lai­ses­sa yh­teis­kun­nal­li­ses­sa tyh­ji­ös­sä, jos­sa mi­kään ym­pä­ril­lä ei vai­kut­tai­si hei­dän ajat­te­luun­sa. Asia on pi­kem­min­kin täy­sin päin­vas­toin. Jo­kai­sen ajan suu­ret te­o­lo­git ovat saa­neet ins­pi­raa­ti­on ajat­te­luun­sa juu­ri sii­tä yh­teis­kun­nal­li­ses­ta ti­lan­tees­ta, jos­sa he ovat kas­va­neet ja elä­neet. Jos Ju­ma­la on heil­le pu­hu­nut, on se ta­pah­tu­nut ym­pä­ris­tön kaut­ta, ei suo­raan tai­vaas­ta. Näin us­kon va­kaas­ti.