Jee­sus lu­pa­si omil­leen Py­hän Hen­gen en­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan ja ke­hot­ti ope­tus­lap­si­aan odot­ta­maan tä­män lu­pauk­sen täyt­ty­mis­tä. ” Jos te ra­kas­tat­te mi­nua, te nou­da­tat­te mi­nun käs­ky­jä­ni. Minä kään­nyn Isän puo­leen, ja hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on kans­san­ne ikui­ses­ti. Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki. Maa­il­ma ei voi Hen­keä saa­da, sil­lä maa­il­ma ei näe ei­kä tun­ne hän­tä. Mut­ta te tun­net­te hä­net, sil­lä hän py­syy luo­nan­ne ja on teis­sä. En minä jätä tei­tä or­voik­si, vaan tu­len luok­sen­ne. -Puo­lus­ta­ja, Pyhä Hen­ki, jon­ka Isä mi­nun ni­mes­sä­ni lä­het­tää, opet­taa teil­le kai­ken ja pa­laut­taa mie­leen­ne kai­ken, mitä olen teil­le pu­hu­nut. Minä jä­tän teil­le rau­han. Oman rau­ha­ni minä an­nan teil­le, en sel­lais­ta jon­ka maa­il­ma an­taa. Ol­kaa roh­ke­at, äl­kää vai­pu­ko epä­toi­voon.” Joh.14:15–18, 26–27.

Pyhä Hen­ki las­keu­tui maan pääl­le en­sim­mäi­se­nä hel­lun­tai­na. Häm­men­ty­neet ja arat ope­tus­lap­set läh­ti­vät roh­kei­na ja täyn­nä Py­hää Hen­keä ju­lis­ta­maan sa­no­maa Ylös­nous­sees­ta Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta. Seu­ra­kun­tia syn­tyi ja evan­ke­liu­mi Kris­tuk­ses­ta läh­ti le­vi­ä­mään.

Py­hän Hen­gen teh­tä­vä on vie­lä­kin kut­su mei­tä, syn­nyt­tää meis­sä us­koa ar­mol­li­seen Ju­ma­laan ja kir­kas­taa meil­le Kris­tus­ta, hä­nen so­vi­tus­työ­tään. Hän avaa sy­dä­mem­me kuu­le­maan Ju­ma­lan sa­nan, tun­te­maan Kris­tuk­sen ja tur­vau­tu­maan Ju­ma­lan lu­pauk­siin. Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta ih­mi­nen tu­lee Ju­ma­lan ar­mo­lah­jois­ta osal­li­sek­si, al­kaa ra­kas­taa Ju­ma­laa ja lä­him­mäi­si­ään. (Ka­te­kis­mus)

Pyhä Hen­ki oh­jaa mei­tä ai­na Kris­tuk­sen luok­se sekä kas­va­maan us­kos­sa ja oi­ke­as­sa Ju­ma­lan pal­ve­luk­ses­sa. Ru­koil­kaam­me vir­ren 117:1–3,6,8 sa­noin:

Pyhä Hen­ki, loh­dut­ta­ja, va­lon läh­de ai­noa, Pyhä Hen­ki, puo­lus­ta­ja, sy­dä­me­ni tai­vu­ta.

Tee se temp­pe­lik­se­si, et­tä huo­kauk­se­ni Her­ran puo­leen nous­ta voi­si, niin kuin pyhä tah­tos oi­si.

Sinä olet Hen­ki Her­ran, pa­ras lah­ja Jee­suk­sen, jon­ka lu­pa­si hän ker­ran oh­jaa­jak­si omil­leen. Lu­nas­tuk­sen si­net­ti, toi­von var­ma ank­ku­ri, Sa­nan vah­va to­dis­ta­ja, lu­pauk­sen kir­kas­ta­ja.

Läh­de ar­mon, rak­kau­den, Hen­ki tai­don, to­tuu­den. Lah­joit­ta­ja elon uu­den, loh­dut­ta­ja sy­dä­men.

Hen­gel­le­ni to­dis­ta, et­tä kuu­lee Ju­ma­la mi­nua kuin isä las­taan, ek­sy­nyt­tä juok­see vas­taan.

Sinä tah­dot puh­taut­ta, Pyhä, pyy­dät py­hyyt­tä. Vi­haat syn­nin saas­tai­suut­ta, vilp­piä ja vää­ryyt­tä.

Py­hi­tä siis mie­le­ni, sy­dä­me­ni, sie­lu­ni, puh­dis­ta se ma­jak­se­si si­nun sii­nä ol­lak­se­si.

Tie­tä kai­taa käy­des­sä­ni ole mat­ka­sau­va­na. Ole it­se elä­mä­ni kuo­le­man­kin tul­les­sa.

Her­ran päi­vän aa­mu­na mi­nun an­na as­tua rak­kaan Jee­suk­se­ni eteen py­häin kans­sa käsi kä­teen.

Isän ja Po­jan Py­hän Hen­gen ni­meen. Aa­men.

An­ne-Maa­rit Lah­ti­vir­ta

Di­a­ko­ni, Noor­mar­kun seu­ra­kun­ta