Ulvilan Seudun vetäjä vaihtuu, mutta kustantaja säilyy
Ulvilan Seudun päätoimittaja vaihtuu toukokuun alusta, kun kokenut paikallislehtitekijä Annina Ruokoski aloittaa lehden uutena päätoimittajana. Ruokoski jatkaa nimityksen jälkeenkin myös toisen paikallislehden eli Uutisluotsin päätoimittajana. Uutisluotsi ilmestyy Noormarkussa, Pomarkussa, Laviassa ja Ahlaisissa. Molempien lehtien kustantaja on nyt ja jatkossakin Lalli Oy.
Uuden päätoimittajan nimeäminen Ulvilan Seudulle selkeyttää tilannetta monin tavoin. Lehden lukijat ja ilmoittajat saavat sellaisen päätoimittajan tekemään paikallislehteä, joka omaa nimenomaan paikallislehtien tekemiseen vankan kokemuksen ja osaamisen. Samalla hän pääsee keskittymään paikallislehtien kehittämiseen. Uusi päätoimittaja kertoo jo tämän lehden haastattelussa (s.6) linjastaan. Siinä hän korostaa kolmea tärkeätä asiaa: luotettavuutta ja läheisyyttä sekä sitä, että paikallislehti on sisällöltään ainutlaatuinen, uniikki.
Kustantajan näkökulmasta se, että yhtiön kahden tilattavan paikallislehden vetäjänä on yksi ja sama henkilö, yksinkertaistaa ja selkeyttää sekä kustannustoimintaa että muuta liiketoimintaa.
Allekirjoittanut on toiminut Ulvilan Seudun päätoimittajana vuodesta 2014, kun Lalli Oy osti konkurssiin päätyneen Ulvilan Seudun kustannusoikeudet. Työnkuva on ollut laaja, kun Ulvilan Seudun lisäksi työhön ovat kuuluneet Satakunnan Viikon päätoimittajuus sekä yhtiön toimitusjohtajana ja kustantajana toimiminen. Allekirjoittanut jatkaa näissä muissa tehtävissä jatkossakin.
Kiitän matkasta, jonka olen saanut kulkea Ulvilan Seudun lukijoiden, ilmoittajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Toivotan menestystä uudelle päätoimittajalle. Ja kaikille muistutan siitä, että paikallislehden arvo kannattaa muistaa jo silloin kuin lehti on olemassa. Media-ala on suurten myllerrysten keskellä. Paikallislehti on korvaamaton oman alueensa uutisoija ja yhteisöllisyyden luoja. Paras tae tulevaisuudelle on se, että mahdollisimman moni jatkossakin tilaa lehden ja ilmoittaa siinä.
Kim Huovinlahti
Ulvilan Seudun päätoimittaja 30.4.2023 asti
Kustantaja, Lalli Oy