Pau­lii­na Vil­pak­ka

Kun­nal­lis­neu­vos Lii­sa Rai­dal­la on ikää jo ko­me­at lu­ke­mat: hän täyt­ti maa­lis­kuus­sa 90 vuot­ta. Pyö­rei­tä vuo­si­aan ul­vi­la­lai­nen Rai­ta juh­lis­ti kah­vit­te­lun mer­keis­sä yl­lä­tys­vie­rai­den ja naa­pu­rien kans­sa. Rai­ta asuu ko­to­naan Van­has­sa Ul­vi­las­sa ri­vi­ta­lo­a­sun­nos­sa ja ker­too, et­tä ta­los­sa on eri­no­mai­nen asui­nyh­tei­sö. Naa­pu­rit avus­ta­vat lu­men luo­mi­ses­sa ja nur­mi­kon leik­kaa­mi­ses­sa.

Kä­ve­le­mi­nen on 90-vuo­ti­aal­le sii­nä mää­rin vai­ke­aa, et­tä kar­kuun ei enää pää­se, mut­ta pää pe­laa hy­vin. Rai­ta lu­kee pal­jon, seu­raa uu­ti­sia, käyt­tää äly­lait­tei­ta ja osal­lis­tui tänä ke­vää­nä di­gi­jump­piin ko­to­aan kä­sin. Ylei­ses­ti hän­tä hie­man huo­let­taa, kuin­ka pal­jon ny­ky­ai­ka­na las­ke­taan di­gi­pal­ve­lui­den va­raan myös van­hus­ten­hoi­dos­sa. Hän ei kan­na­ta esi­mer­kik­si sel­lais­ta, et­tä ko­ti­käyn­ti van­huk­sen luo­na kui­tat­tai­siin etä­ta­paa­mi­sel­la.

– Van­huk­set ovat niin kuin nuo kuk­ka­set: jos ei hoi­de­ta, niin la­kas­tu­taan. Mut­ta jos saa­daan jo­tain miel­tä vir­kis­tä­vää, ku­ten et­tä ko­to­na käy joku, sit­ten taas mie­li nou­see ja ku­kois­te­taan.

Rai­ta saa ko­tiin ruo­ka- ja sii­vou­sa­pua, mut­ta hen­ki­lö­koh­tais­ta avus­ta­jaa hän ei tar­vit­se, vaan hoi­taa it­se it­sen­sä. Pit­käi­käi­syys kul­kee su­vus­sa, sil­lä hä­nen äi­tin­sä eli 95-vuo­ti­aak­si ja isä 90-vuo­ti­aak­si, ei­kä kum­mal­le­kaan tul­lut de­men­ti­aa. Rai­ta us­koo, et­tä gee­ni­pe­ri­män li­säk­si ter­vees­tä van­huu­des­ta on kiit­tä­mi­nen myös pe­rus­po­si­tii­vis­ta luon­teen­laa­tua.

– Po­si­tii­vi­suus on se elä­män elik­sii­rin läh­de, hän sa­noo.

Työ so­si­aa­li­a­lal­la on ol­lut Rai­dan elä­mäs­sä asia, jos­ta hän on naut­ti­nut. Työ­päi­vi­ä­kin on ker­ty­nyt riit­tä­miin, kun ei ole ol­lut äi­tiys­lo­mia ei­kä pa­hem­min sai­ras­lo­mi­a­kaan. Ul­vi­las­sa Rai­ta muis­te­taan ken­ties par­hai­ten en­ti­sen kun­nan van­hain­ko­din Ka­ner­va­ko­don pit­kä­ai­kai­se­na joh­ta­ja­na. Hän työs­ken­te­li teh­tä­väs­sä 30 vuot­ta. Sen jäl­keen Rai­ta toi­mi Ul­vi­lan kun­nan so­si­aa­li­sih­tee­ri­nä 90-lu­vul­la.

Rai­ta osal­lis­tui myös pää­tök­sen­te­koon ja po­li­tiik­kaan toi­mien Ul­vi­lan kun­nan­val­tuus­tos­sa 24 vuo­den ajan, ja val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja­na 16 vuo­den ajan. Mui­ta­kin tär­kei­tä kun­nal­li­sia, am­ma­til­li­sia ja yh­teis­kun­nal­li­sia luot­ta­mus­toi­mia on pit­kä lis­ta. Hän työs­ken­te­li muun mu­as­sa Ul­vi­lan-Kul­laan kan­san­ter­veys­työn kun­tain­lii­ton hal­lin­nos­sa, Van­hus­työn Joh­ta­jat ry:n hal­li­tuk­ses­sa ja Ul­vi­lan seu­ra­kun­nan kirk­ko­neu­vos­tos­sa sekä kirk­ko­val­tuus­tos­sa. Eläk­keel­le pääs­ty­ään Rai­ta teki pit­kään myös va­paa­eh­tois­työ­tä seu­ra­kun­tien pal­ve­le­van pu­he­li­men päi­vys­tä­jä­nä.

– Se oli vaa­ti­vaa so­si­aa­li­työ­tä, ih­mi­sil­lä oli jos jon­kin­lais­ta ah­din­koa, hän muis­te­lee ny­ky­a­jan mie­len­ter­veys­pu­he­li­miin ver­rat­ta­vaa pal­ve­lua.

Liisa Raita lukee paljon, seuraa uutisia ja käyttää älylaitteita. Yleisesti häntä hieman huolettaa, kuinka paljon nykyaikana lasketaan digipalveluiden varaan vanhustenhoidossa.

Työ­u­ran­sa Rai­ta aloit­ti ai­ka­naan Kar­vi­as­ta. Hän sai suur­ta vas­tuu­ta har­teil­leen jo hy­vin nuo­rel­la iäl­lä, kun tuli va­li­tuk­si 21-vuo­ti­aa­na Kar­vi­an kun­nal­lis­ko­din joh­ta­jak­si.

– Oli ne roh­kei­ta kun­nan­päät­tä­jiä, kun va­lit­si­vat niin nuo­ren. En­kä ol­lut ai­noa ha­ki­ja­kaan, Rai­ta muis­te­lee.

Vas­tuu­not­ta­mi­nen van­huk­sis­ta ja työn­te­ki­jöis­tä ei kui­ten­kaan nuor­ta so­si­aa­li­a­lan am­mat­ti­lais­ta pe­lot­ta­nut. Maa­ta­lon esi­koi­se­na hän oli tot­tu­nut hoi­ta­maan toi­sia ja ot­ta­maan vas­tuu­ta. Nel­jän vuo­den ku­lut­tua sitä tuli vie­lä pal­jon li­sää, kun Rai­ta va­lit­tiin joh­ta­maan Ul­vi­laan 60-paik­kais­ta van­hain­ko­tia Ka­ner­va­ko­toa. Tuo­hon ai­kaan moni asia alal­la oli toi­sin: Van­hain­ko­ti­pai­kan sai hel­pos­ti ja asuk­kaat oli­vat pa­rem­mas­sa kun­nos­sa. Ih­mi­set ei­vät elä­neet yh­tä van­hak­si kuin ny­ky­ään: 90-vuo­ti­as oli jo to­del­la van­ha, ja Rai­ta muis­taa omal­ta työ­u­ral­taan vain yh­den 100-vuo­ti­aan asi­ak­kaan. Van­hain­ko­din asi­ak­kai­den kun­toa ku­vas­taa se, et­tä vas­ta­val­mis­tu­neen ra­ken­nuk­sen pi­haa kun­nos­tet­tiin ja kas­ve­ja is­tu­tet­tiin yh­des­sä van­hus­ten kans­sa.

Lii­sa Rai­ta oli oman tien­sä kul­ki­ja myös si­vii­lie­lä­mäs­sään. Ul­vi­laan muu­ton jäl­keen rin­nal­le löy­tyi puo­li­so, jon­ka kans­sa ikä­e­roa oli jopa pa­ri­kym­men­tä vuot­ta. Nuor­ta vai­moa ikä­e­ro ei hai­tan­nut, vaan mie­luum­min­kin oli mu­ka­vaa, et­tä mies oli fik­su ja kyp­sä. Sen si­jaan ky­lil­lä asia oli het­ken ai­ka­moi­nen ju­tun ai­he. Ai­em­min les­kek­si jää­nyt Ot­to Rai­ta työs­ken­te­li nah­ka­teh­taal­la sa­tu­la­sep­pä­nä. Pa­ris­kun­ta tu­tus­tui toi­siin­sa kun­nan asi­ois­sa, sil­lä mies oli kun­nan­hal­li­tuk­sen pu­heen­joh­ta­ja­na sil­loin, kun van­hain­ko­tiin va­lit­tiin uu­si nuo­ri joh­ta­ja­tar. Hei­dän avi­o­liit­ton­sa kes­ti 34 vuot­ta. Pa­ris­kun­nal­la ei ole yh­tei­siä lap­sia, mut­ta puo­li­sol­la oli per­het­tä en­tuu­des­taan.

Ki­pi­nä po­li­tiik­kaa koh­taan syt­tyi jo Lii­sa Rai­dan nuo­ruu­des­sa, kun hän opis­ke­li Hel­sin­gis­sä so­si­aa­li­huol­ta­jan tut­kin­toa. Opis­ke­li­ja­pii­reis­sä oli po­liit­tis­ta toi­min­taa, ja Rai­ta­kin ”joh­kaan­tui poi­kain pa­la­ve­rei­hin”. Ta­paa­mi­sis­sa pa­ran­net­tiin maa­il­maa ja käy­tiin ide­o­lo­gi­sia kes­kus­te­lu­ja. Sitä kaut­ta Rai­ta tu­tus­tui so­si­aa­li­de­mok­ra­ti­an his­to­ri­aan ja so­si­aa­li­de­mok­raat­ti­sen puo­lu­een oh­jel­miin. Hä­net ää­nes­tet­tiin Ul­vi­lan kun­nan­val­tuus­toon en­sim­mäi­sel­lä yrit­tä­mäl­lä vuon­na 1977.

Ul­vi­la oli ke­hit­ty­vä kun­ta, jos­sa lap­sia syn­tyi ja asu­kas­lu­ku kas­voi. Kun­ta ra­ken­tui asui­na­lue ker­ral­laan: tuli Louk­ku­raa, Kra­pis­toa, Mu­ku­la­mä­keä ja niin edel­leen. Rai­ta muis­te­lee, et­tä päät­tä­jil­lä oli ke­hit­tä­mi­sen miel­tä. Val­tuu­te­tun vuo­si­na te­ke­mi­sen vauh­ti oli kova, mut­ta työs­ken­te­ly so­pui­saa ja yk­si­tuu­mais­ta. Rii­del­lä ei pa­hem­min tar­vin­nut. Taus­tas­taan so­si­aa­li­a­lal­la Rai­ta ko­kee ol­leen hyö­tyä val­tuus­to­työs­ken­te­lys­sä, jos­sa teh­tiin kaik­kia kos­ke­via pää­tök­siä.

Vas­ti­kään jär­jes­tet­tyi­hin kun­ta- ja alu­e­vaa­lei­hin Rai­ta osal­lis­tui ko­to­aan kä­sin. Hän on saa­nut po­li­tii­kas­ta sii­nä mää­rin kyl­län­sä, et­tei jak­sa enää jo­kais­ta tv:n vaa­li­väit­te­lyä kuun­nel­la. Päi­vän po­li­tii­kas­ta hä­nel­lä kui­ten­kin on aja­tuk­sia.

– Su­rul­li­nen­han täy­tyy ol­la, kun lei­ka­taan työt­tö­mil­tä, van­huk­sil­ta ja kou­lu­tuk­ses­ta. Ei voi enää sa­noa, et­tä Suo­mi on hy­vin­voin­ti­val­tio. Ih­me­tyt­tää, kuin­ka meil­lä on ai­kai­sem­min ol­lut sii­hen va­raa, ja nyt ei.

Rai­ta eh­dot­taa, et­tä sääs­tö­jä voi­si koh­den­taa pa­rem­min ja pi­dem­mäl­le ajan­jak­sol­le, ei­kä lei­ka­ta kai­kes­ta ker­ral­la. Sil­loin muu­tos tun­tui­si peh­me­äm­mäl­tä.