Positiivinen yhdeksänkymppinen: Kunnallisneuvos Liisa Raita täytti pyöreitä vuosia
Liisa Raita ei ole koskaan pelännyt vastuun ottamista. Hänestä tuli jo hyvin nuorena ison vanhainkodin johtaja ja myöhemmin kuntapäättäjä.
Pauliina Vilpakka
Kunnallisneuvos Liisa Raidalla on ikää jo komeat lukemat: hän täytti maaliskuussa 90 vuotta. Pyöreitä vuosiaan ulvilalainen Raita juhlisti kahvittelun merkeissä yllätysvieraiden ja naapurien kanssa. Raita asuu kotonaan Vanhassa Ulvilassa rivitaloasunnossa ja kertoo, että talossa on erinomainen asuinyhteisö. Naapurit avustavat lumen luomisessa ja nurmikon leikkaamisessa.
Käveleminen on 90-vuotiaalle siinä määrin vaikeaa, että karkuun ei enää pääse, mutta pää pelaa hyvin. Raita lukee paljon, seuraa uutisia, käyttää älylaitteita ja osallistui tänä keväänä digijumppiin kotoaan käsin. Yleisesti häntä hieman huolettaa, kuinka paljon nykyaikana lasketaan digipalveluiden varaan myös vanhustenhoidossa. Hän ei kannata esimerkiksi sellaista, että kotikäynti vanhuksen luona kuitattaisiin etätapaamisella.
– Vanhukset ovat niin kuin nuo kukkaset: jos ei hoideta, niin lakastutaan. Mutta jos saadaan jotain mieltä virkistävää, kuten että kotona käy joku, sitten taas mieli nousee ja kukoistetaan.
Raita saa kotiin ruoka- ja siivousapua, mutta henkilökohtaista avustajaa hän ei tarvitse, vaan hoitaa itse itsensä. Pitkäikäisyys kulkee suvussa, sillä hänen äitinsä eli 95-vuotiaaksi ja isä 90-vuotiaaksi, eikä kummallekaan tullut dementiaa. Raita uskoo, että geeniperimän lisäksi terveestä vanhuudesta on kiittäminen myös peruspositiivista luonteenlaatua.
– Positiivisuus on se elämän eliksiirin lähde, hän sanoo.
Työ sosiaalialalla on ollut Raidan elämässä asia, josta hän on nauttinut. Työpäiviäkin on kertynyt riittämiin, kun ei ole ollut äitiyslomia eikä pahemmin sairaslomiakaan. Ulvilassa Raita muistetaan kenties parhaiten entisen kunnan vanhainkodin Kanervakodon pitkäaikaisena johtajana. Hän työskenteli tehtävässä 30 vuotta. Sen jälkeen Raita toimi Ulvilan kunnan sosiaalisihteerinä 90-luvulla.
Raita osallistui myös päätöksentekoon ja politiikkaan toimien Ulvilan kunnanvaltuustossa 24 vuoden ajan, ja valtuuston puheenjohtajana 16 vuoden ajan. Muitakin tärkeitä kunnallisia, ammatillisia ja yhteiskunnallisia luottamustoimia on pitkä lista. Hän työskenteli muun muassa Ulvilan-Kullaan kansanterveystyön kuntainliiton hallinnossa, Vanhustyön Johtajat ry:n hallituksessa ja Ulvilan seurakunnan kirkkoneuvostossa sekä kirkkovaltuustossa. Eläkkeelle päästyään Raita teki pitkään myös vapaaehtoistyötä seurakuntien palvelevan puhelimen päivystäjänä.
– Se oli vaativaa sosiaalityötä, ihmisillä oli jos jonkinlaista ahdinkoa, hän muistelee nykyajan mielenterveyspuhelimiin verrattavaa palvelua.
Liisa Raita lukee paljon, seuraa uutisia ja käyttää älylaitteita. Yleisesti häntä hieman huolettaa, kuinka paljon nykyaikana lasketaan digipalveluiden varaan vanhustenhoidossa.
Työuransa Raita aloitti aikanaan Karviasta. Hän sai suurta vastuuta harteilleen jo hyvin nuorella iällä, kun tuli valituksi 21-vuotiaana Karvian kunnalliskodin johtajaksi.
– Oli ne rohkeita kunnanpäättäjiä, kun valitsivat niin nuoren. Enkä ollut ainoa hakijakaan, Raita muistelee.
Vastuunottaminen vanhuksista ja työntekijöistä ei kuitenkaan nuorta sosiaalialan ammattilaista pelottanut. Maatalon esikoisena hän oli tottunut hoitamaan toisia ja ottamaan vastuuta. Neljän vuoden kuluttua sitä tuli vielä paljon lisää, kun Raita valittiin johtamaan Ulvilaan 60-paikkaista vanhainkotia Kanervakotoa. Tuohon aikaan moni asia alalla oli toisin: Vanhainkotipaikan sai helposti ja asukkaat olivat paremmassa kunnossa. Ihmiset eivät eläneet yhtä vanhaksi kuin nykyään: 90-vuotias oli jo todella vanha, ja Raita muistaa omalta työuraltaan vain yhden 100-vuotiaan asiakkaan. Vanhainkodin asiakkaiden kuntoa kuvastaa se, että vastavalmistuneen rakennuksen pihaa kunnostettiin ja kasveja istutettiin yhdessä vanhusten kanssa.
Liisa Raita oli oman tiensä kulkija myös siviilielämässään. Ulvilaan muuton jälkeen rinnalle löytyi puoliso, jonka kanssa ikäeroa oli jopa parikymmentä vuotta. Nuorta vaimoa ikäero ei haitannut, vaan mieluumminkin oli mukavaa, että mies oli fiksu ja kypsä. Sen sijaan kylillä asia oli hetken aikamoinen jutun aihe. Aiemmin leskeksi jäänyt Otto Raita työskenteli nahkatehtaalla satulaseppänä. Pariskunta tutustui toisiinsa kunnan asioissa, sillä mies oli kunnanhallituksen puheenjohtajana silloin, kun vanhainkotiin valittiin uusi nuori johtajatar. Heidän avioliittonsa kesti 34 vuotta. Pariskunnalla ei ole yhteisiä lapsia, mutta puolisolla oli perhettä entuudestaan.
Kipinä politiikkaa kohtaan syttyi jo Liisa Raidan nuoruudessa, kun hän opiskeli Helsingissä sosiaalihuoltajan tutkintoa. Opiskelijapiireissä oli poliittista toimintaa, ja Raitakin ”johkaantui poikain palavereihin”. Tapaamisissa parannettiin maailmaa ja käytiin ideologisia keskusteluja. Sitä kautta Raita tutustui sosiaalidemokratian historiaan ja sosiaalidemokraattisen puolueen ohjelmiin. Hänet äänestettiin Ulvilan kunnanvaltuustoon ensimmäisellä yrittämällä vuonna 1977.
Ulvila oli kehittyvä kunta, jossa lapsia syntyi ja asukasluku kasvoi. Kunta rakentui asuinalue kerrallaan: tuli Loukkuraa, Krapistoa, Mukulamäkeä ja niin edelleen. Raita muistelee, että päättäjillä oli kehittämisen mieltä. Valtuutetun vuosina tekemisen vauhti oli kova, mutta työskentely sopuisaa ja yksituumaista. Riidellä ei pahemmin tarvinnut. Taustastaan sosiaalialalla Raita kokee olleen hyötyä valtuustotyöskentelyssä, jossa tehtiin kaikkia koskevia päätöksiä.
Vastikään järjestettyihin kunta- ja aluevaaleihin Raita osallistui kotoaan käsin. Hän on saanut politiikasta siinä määrin kyllänsä, ettei jaksa enää jokaista tv:n vaaliväittelyä kuunnella. Päivän politiikasta hänellä kuitenkin on ajatuksia.
– Surullinenhan täytyy olla, kun leikataan työttömiltä, vanhuksilta ja koulutuksesta. Ei voi enää sanoa, että Suomi on hyvinvointivaltio. Ihmetyttää, kuinka meillä on aikaisemmin ollut siihen varaa, ja nyt ei.
Raita ehdottaa, että säästöjä voisi kohdentaa paremmin ja pidemmälle ajanjaksolle, eikä leikata kaikesta kerralla. Silloin muutos tuntuisi pehmeämmältä.