Ulvilaan 7 000 euroa lasten ja nuorten harrastamiseen
LähiTapiola Länsi-Suomi juhlistaa 140-vuotiasta taivaltaan lahjoittamalla kaikkiaan 140 000 euroa lasten ja nuorten harrastamiseen. Yritys painottaa, että mahdollistamalla harrastamisen varaudutaan tulevaan. LähiTapiola Länsi-Suomi on kahtena edellisenä vuonna lahjoittanut nuorten ja lasten harrastamiseen 50 000 euroa kumpaisenakin. Lahjoitukset on ohjattu alueella toimiville yhdistyksille. Kaikkiaan tukia on näinä vuosina hakenut noin 400 yhdistystä ja saajia on ollut lähes sata.
– Kuluvana vuonna yhtiö viettää 140-vuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi kasvatamme harrastamiseen kohdistettavaa lahjoitusta 140 000 euroon. Lahjoituskokonaisuus toteutetaan uudella mallilla, jonka keskiössä ovat kunnat ja yhteistyö. Lahjoituspotti jaetaan kaikkien LähiTapiola Länsi-Suomen toimialueen 21 kunnan kesken. Jakoperusteena yhtiö käyttää kuntien asukasmääriä. Suurempien kuntien lahjoitussummaa painotetaan alaspäin, pienempien puolestaan ylöspäin, toteaa LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula.
– Tavoitteemme on auttaa länsisuomalaisia varautumaan tulevaan. Tärkeintä varautumista on panostaminen lapsiin ja nuoriin, joiden fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin varaan rakentuu tulevaisuuden Satakunta ja muu läntinen Suomi. Siksi me satsaamme heihin myös tänä ja tulevina vuosina.
Aakula painottaa, että uudenlaisella avauksella ja mallilla, jossa lahjoitusvarat kohdennetaan kuntien kautta, toivotaan myös muun yritysmaailman lähtevän tulevina vuosina mukaan. Uudenlaisen toimintamallin taustalla on yhtiön halu kohdentaa tuki koko toimialueelleen mahdollisimman
tarkoituksenmukaisesti ja reilusti.
– Toivomme, että tällä uudella rakentamallamme mallilla useat alueen yritykset lähtisivät mukaan ja tulevaisuudessa saisimme yhä isomman potin yhdessä jaettvaksi. Tämä on siis myös eräänlainen haasto muillekin toimijoille, että olisiko meillä Satakunnassa yhteishenkeä ja -halua jakaa lahjoitusvaroja yhdessä lapsille ja nuorille, jotta heidän harrastusmahdollisuutensa säilyisivät myös tulevaisuudessa.
– Kuntien rooli asukkaidensa arjessa on merkittävä, ja he tuntevat myös nuoret kuntalaiset paremmin kuin kukaan muu. Luotamme vankasti siihen, että kuntien asiantuntemuksen myötä tuki on tänä vuonna vielä aiempiakin vuosia vaikuttavampi. Tästä kielii jo sekin, että kunnat ovat suhtautuneet lahjoituskokonaisuuteen erittäin positiivisesti. Voimat yhdistämällä saadaan aikaan suurinta hyvää, kiittelee Aakula.
Ulvilan lahjoituksen määrä on 7 000 euroa, Pori saa 40 000, Rauma 20 000, Uusikaupunki 9 000 ja Kankaanpää Ulvilan tavoin 7 000 euroa.